Eilen uutisoimme, että Ruotsissa otetaan käyttöön luokittelujärjestelmä, jonka avulla määritellään, onko elokuva seksistinen vai ei. Päätimme kysyä mitä mieltä asiantuntija on luokittelusta. Johanna Vuoksenmaa on ohjannut Jussi-palkitun Nousukauden, Venla-palkitun Klikkaa mua -sarjan ja suositun 21 tapaa pilata avioliitto -komedian.
Vuoksenmaan mielestä on hyvä ajatus, että elokuviin ilmestyisi enemmän naispäähenkilöitä ja tarinoita naisista ja naisten elämästä tai naisnäkökulmasta. Hän ei kuitenkaan innostu luokitusjärjestelmästä.
– Virallinen luokitus tuntuu kyllä vähän vaaralliselta. Kaikki tiukkarajainen määrittely ja luokittelu jyrää harmaasävyjä. Toisaalta tällainen jonkun tahon ylhäältä käsin määrittelemä luokitus, vähän niin kuin sensuurikin, herättää varmasti katsojissa kapinaa ja vastareaktiota tyyliin ”toi on joku tasa-arvoleffa, sitä en ainakaan mene katsomaan”. Silloin joudutaan kyllä ojasta allikkoon.
Luokittelussa käytetään niin sanottua Bechdel-testiä, jonka avulla arvioidaan miten naisia kohdellaan elokuvassa. Testissä on kolme yksinkertaista kysymystä: 1) Onko elokuvassa vähintään kaksi naista, joilla on nimet? 2) Puhuvatko he toisilleen? 3) Puhuvatko he keskenään jostain muusta kuin miehistä?
Vuoksenmaa sanoo pitävänsä itseään varsin tasa-arvoisena ja ehdottomasti tasa-arvon kannattajana mutta toteaa myös, että hänen oma elämänsäkään ei useimpina päivinä läpäisisi Bechdel-testiä.
– Elämässäni on useita naisia, joita kutsun nimeltä. Keskustelen heidän kanssaan päivittäin ja useita kertoja, mutta puhumme niin paljon ja yleensä ihmisistä, että on hyvin todennäköistä, että joka keskustelussa puhutaan myös jostakusta miehestä. Testi on aivan liian kaavamainen kertoakseen koko totuutta. Ensimmäinen kohta on toki hyvä pitää mielessä.
Vuoksenmaan mukaan naispuoliset käsikirjoittajat kirjoittavat useammin naispäähenkilöitä ja miespuoliset miespäähenkilöitä, koska omaa sukupuolta olevan henkilön nahkoihin on kirjoitusvaiheessa helpompi mennä.
– Toisaalta rahoitusvaiheessa naispuolinen päättäjä tai lukija saattaa paremmin lähteä seuraamaan sellaista tarinaa, jossa on naispäähenkilö kuin miespuolinen. Paino sanalla saattaa, koska jos tarinassa on hyvät henkilöt, niihin voi samastua tai ne voi tunnistaa sukupuolesta riippumatta.
Vuoksenmaan mielestä on muitakin tapoja edistää naisten kohtelua kuin Bechdel-testi. Yksi ratkaisu olisi lisätä naisia käsikirjoituksen lukijoiksi ja päättäjiksi.
– Jos lukija- rahoittaja- tai päättäjäportaassa istuisi enemmän naisia, tuotantoon päätyisi enemmän naisten käsikirjoituksia. Silloin myös valmiisiin elokuviin päätyisi luultavasti enemmän naisia sisältäviä tarinoita.
Vuoksenmaan omien elokuvienkin kohdalla Bechdel-testin läpäiseminen on siinä ja siinä. Ensimmäinen kohta täyttyy, mutta toisen ja kolmannen kohdan kanssa pitää jo miettiä.
– Nousukaudessa on kohtaus, jossa Katri menee naapuriin valittamaan nälkäänsä. Siinä Taru avaa oven ja hakee Kitin ja siinähän puhutaan ruoasta! Onni von Sopasessa Äiti Ulla ja Oona keskustelevat ainakin muovikassien käytöstä kerran keskenään keittiössä. Huh, se läpäisi. Toinen jalka haudasta -leffassa Hanna ja Wilma puhuvat työkavereistaan, mutta ne ovat miehiä. Samassa keskustelussa puhutaan myös exästä ja Hanna ja Riia puhuvat Visan sairaudesta ja Visasta, joten pelkään pahoin, että tässä nyt karahdettiin karille. 21 tapaa pilata avioliitto -leffassa on runsaasti kohtauksia, joissa Sanna ja Aino juttelevat keskenään, mutta kun puhutaan Sannan vanhemmista niin siinähän on isä, joka on mies. Kun puhutaan tutkimuspariskunnista, niin sielläkin on mies. Kun Aino tilittää Sannalle riidastaan, niin siellä on mies. No, ehkä siinä kohtauksessa, kun Aino ennustaa Sannalle keittokirjasta, niin puhutaan elämästä ja rakkaudesta niin yleisellä tasolla, että sitä ei ehkä lasketa. Eli rimaa hipoen, jos ollenkaan. Voi minua.
Haastattelu: Jussi Huhtala
Kuva: Markus Paajala