Sitä saa mitä tilaa. Jos eilen oli itsenäisyyspäivä, on tämän joulukalenteriluukun teema itsepäisyys. Kun Episodin toimitukselta kysyttiin maailman parhaiden elokuvien listan koostamiseksi henkilökohtaisia suosikkeja, pyydettiin listaamaan nimenomaan itseä viehättävät nimikkeet, johtui arvostus mistä tahansa.
Suurin osa toimittajien listojen elokuvista oli sellaisia, että niiden sijoittumisen kärkikastiin ymmärsi, vaikka ne eivät omia suosikkeja olisi olleetkaan. Jotkut sen sijaan olivat… no, todella henkilökohtaisia lemmikkejä.
”Koska kyseessä tulee olemaan Top 10 -lista, painotin uudelleenkatsomisarvoltaan vahvoja, tunnettuja elokuvia. Väkeviä elokuvakokemuksia on hankala tiivistää näin lyhyeen, ja obskuureimmista tapauksista olisi voinut koostaa parikin vastaavaa listaa”, totesi eräs vastaaja.
Niin vain kävi, että vaikka Joe Danten Riiviöt on yleisesti rakastettu joulukauhuilu, ei se päässyt kalenteriin koska kukaan ei ollut sisällyttänyt sitä omiin suosikkeihinsa. Sen sijaan jatko-osa onnistui siinä!
G
Gilbert Grape
What’s Eating Gilbert Grape, 1993
Ohjaus: Lasse Hallström
Elokuva, joka tapahtui täydelliseen aikaan. Johnny Depp oli vielä varteenotettava nouseva näyttelijä, ei outojen roolien supertähti, ja Leonardo DiCaprionkin teini-idolipäivät olivat vielä vuosien päässä. Rakkauden ja velvollisuuden koskettava ristiriita toimii kyynisempinäkin aikoina.
Grand Canyon – elämää kaupungissa
1991
Ohjaus Lawrence Kasdan
Amerikka oli ehkä joskus kulttuurien ja kansallisuuksien sulatusuuni, mutta Kasdanin ensemble-teos on kuvaus siitä, että rotu- ja sosiopoliittiset kuilut ovat todelliset ja syvät. Ehkä toivoa silti on, jos ne voi ylittää yksilötasolla.
Gremlins 2 – Uusi pesue
1990
Ohjaus: Joe Dante
”Piirroselokuva oikeilla näyttelijöillä on silkkaa rajatonta anarkiaa. Episodin historian suurin vääryys oli antaa tämän dvd-julkaisulle neljä tähteä liian vähän.” (Paavo Ihalainen)