King Kongin jatko-osa pulassa – Supertähdet lähtivät lätkimään

2.7.2015 10:09

King Kongin jatko-osa Skull Island on pienessä pulassa. Tom Hiddleston, Michael Keaton ja J.K. Simmons olivat vielä vähän aikaa sitten leffan tähtinä, mutta nyt Keaton ja Simmons ovat poistuneet kuvioista.

Keatonin ja Simmonsin omat aikataulut eivät enää sopineet Skull Islandin muuttuneelle kuvausaikataululle. Alunperin kuvausten piti alkaa syksyllä, mutta ne siirtyivät lopulta vuoden lopulle.

Keaton kuvaa tällä hetkellä The Founderia, elokuvaa McDonald’sin perustajasta Lee Hancockista ja Simmons työskentelee The Lake -nimisen trillerin parissa.

Simmonsin ja Keatonin lähtö oli Legendary Picturesille paha paikka, sillä vaikka Keaton ei voittanut Oscaria Birdmanista, niin hän nappasi kuitenkin Golden Globen. Simmons taas vei Oscarin Whiplashista. Legendary Pictures menetti siis kaksi uransa huipulla olevaa näyttelijää.

Skull Island elokuvateattereissa ensi vuoden marraskuussa.

Lähde: Cinema Blend

(Episodi/NI)

Lisää luettavaa