Ruotsalaisohjaajan elokuva kertoo omintakeisella tavalla koulukiusaamisesta

Ruotsalaisen Anna Odellin esikoiselokuva Luokkajuhla (Återträffen) sai Suomen ensiesityksensä Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla. Ruotsissa elokuvan on nähnyt jo yli 180 000 ihmistä ja se palkittiin kotimaassaan parhaan elokuvan ja parhaan käsikirjoituksen Guldbagge-pystillä.

Teksti ja kuva: Päivi Laajalahti

Luokkajuhla kertoo omintakeisella tavalla koulukiusaamisesta ja sen käsittelystä aikuisella iällä. Miten päädyit valitsemaan tällaisen aiheen?
Olen taiteilija, enkä ollut oikeastaan ajatellut tekeväni elokuvaa. Alun perin suunnitelmissani olikin taideprojekti. Halusin työskennellä koulukiusaamisen parissa hieman samaan tapaan kuin aikaisemmassa projektissani Okänd, kvinna. Olin kuullut, että vanha koululuokkamme suunnitteli luokkajuhlaa 20 vuotta koulun päättymisen jälkeen. Ajattelin meneväni juhlaan ja pitäväni puheen vähän samaan tapaan kuin elokuvassani. Mutta kun aloin kirjoittaa sitä, sain viestin eräältä entiseltä koulukaveriltani, joka harmitteli, etten taidekiireiltäni ollut päässyt mukaan juhliin. Tuolloin tajusin, että luokkakokous olikin jo pidetty, mutta minua ei ollut kutsuttu mukaan.

Kuulostaa ikävältä. Miten suhtauduit asiaan?
Aluksi olin pettynyt, koska olin jo ehtinyt suunnitella taideprojektiani aiheen ympärille. Mutta sitten keksin, että voisin työskennellä näyttelijöiden kanssa ja luoda elokuvan ensimmäisen puoliskon heidän avullaan. Päätin käyttää hyväkseni omia kokemuksiani mutta näytellen sen niin kuin arvelin olleen luokkatovereitteni pahimman painajaisen siinä tapauksessa, että minut olisi kutsuttu mukaan. Halusin käydä läpi heidän pelkojaan, mutta minulle oli myös tärkeää sitoa aihe todellisuuteen jollakin tapaa. Teimme elokuvan ensimmäisen osan, ja kun editoimme sitä, päätin ottaa yhteyttä todellisiin koulukavereihini. Heidän tapaamisensa oli todella vaikeaa, sillä he olivat peloissaan vaikka eivät sitä suoraan sanoneetkaan.

Elokuvasi toinen puolisko tuntuu lähes dokumentaarisen tarkalta. Nähdäänkö siinä oikeita koulukavereitasi?
Elokuvassa nähtävissä tapaamisissa näyttelijät toistavat varsinaisten tapaamisten tapahtumia. Kaikki henkilöt ovat siis näyttelijöitä, kukaan ei ole todellinen henkilö. Kaikki näytelty kuitenkin todella tapahtui tavatessani koulukavereitani. Elokuvassa esimerkiksi tavoitan Henrik-nimisen hahmon kotinsa ulkopuolelta. Häntä esittävä näyttelijä oli mukanani silloin, kun tapasin todellisen koulukaverini Henrikin hahmon takana. Näin näyttelijä pääsi siis itse tapaamaan näyttelemäänsä hahmoa. Onhan se vähän monimutkaista!

Elokuvan formaatti on mielenkiintoinen sekoitus näytelmäelokuvaa ja dokumentaarista tyyliä. Se saa miettimään, mikä on totta ja mikä tarua.
Jotkut voivat kuvitella, että halusin kertoa tarinan itsestäni ja tunteistani. Minulle mielenkiintoisinta on kuitenkin tutkia, miten kompleksisia asioita käsitellään yhteiskunnassamme. Käyttäen omia kokemuksiani hyväksi voin koskettaa jotain, joka on hyvin ärhäkkää ja samalla hyvin todellista. Voin ylittää rajoja. Eihän esimerkiksi ole oikein puhua ikävistä asioista, jotka ovat tapahtuneet kauan sitten. En tekisi sitä yksityishenkilönä, mutta taiteilijana ja ohjaajana on mielenkiintoista tutkia mitä tapahtuisi, jos tekisimme niin.

Tuliko elokuvan menestys sinulle yllätyksenä?
Menestys tuntuu oudolta ja hieman epätodelliselta. Tunnen suurta iloa elokuvan menestyksestä, koska alussa hieman pelkäsin miten sille käy. Kun aloimme tehdä elokuvan ensimmäistä osaa ja tajusimme, että siitä tulee todella hyvä, ajattelin että moni varmasti pitää siitä. Mutta arvelin, että on myös monia, jotka eivät pidä siitä. Luulin että reaktio olisi ollut ristiriitaisempi ja olin yllättynyt, kun lähes kaikki tuntuivat rakastavan sitä.

Luokkajuhla tulee teatterilevitykseen 7. marraskuuta.