Tänään tv:ssä: ”Elokuvan realistiset seksikohtaukset voivat olla tiukkapipoisille liikaa”

1.3.2016 06:27

Tänään nähdään televisiossa kotimainen elokuva Musta jää vuodelta 2007. Petri Kotwican ohjaustyö voitti kuusi Jussi-palkintoa ja oli mukana Berliinin elokuvajuhlien kilpasarjassa. Pääosia näyttelevät Martti Suosalo, Outi Mäenpää ja Ria Kataja.

Musta jää kertoo menestyvästä akateemisesta neljänkympin rajapyykin juuri ylittäneestä pariskunnasta, jolla on ulkoisesti kaikki hyvin. Se ei kuitenkaan ole riittänyt Suosalon esittämälle egomaaniselle Leolle, jonka harrastuksena on parisuhteen alusta alkaen ollut syrjähyppely.

Musta jää sai Episodin ensi-ilta-arviossa täydet viisi tähteä. ”Elokuva koskettaa varsin suurta katsojakuntaa nuorista naisista kypsiin pariskuntiin”, Episodin numerossa 10/2007 kirjoitettiin. ”Sen sijaan karvanoppavaiheeseen tai elokuvan yksinäiseen suurkuluttamiseen jumiutuneet miehet jättänevät elokuvan väliin. Myös elokuvan realistiset seksikohtaukset voivat olla liikaa tiukkapipoisille”, Mikael Saarinen kirjoitti arviossa.

Musta jää nähdään YLE TV2-kanavalla tiistaina 01.03.2016 klo 22.00.

(Episodi/JH)

Lisää luettavaa