Elokuvan mestarit: Sergio Leone oli armoitettu tyylitaituri

Vain seitsemän pitkää elokuvaa itsenäisesti ohjannut Sergio Leone (1929–89) muistetaan italowesternin kuninkaana, legendaarisen dollaritrilogian tekijänä sekä miehenä, joka teki Clint Eastwoodista tähden. Hän oli myös elokuvahistorian suuria tyyliniekkoja ja sukupolvensa vaikutusvaltaisimpia ohjaajia, jonka töitä ovat ihailleet Stanley Kubrickin, Martin Scorsesen ja Quentin Tarantinon kaltaiset mestarit.

Elokuvaohjaajan ja näyttelijättären pojaksi syntynyt Leone toimi apulaisohjaajana kymmenissä elokuvissa – jopa Quo Vadisin ja Ben-Hurin kaltaisissa amerikkalaisissa suurtuotannoissa – ennen kuin pääsi tuuraamaan sairastunutta pääohjaajaa antiikkispektaakkelissa Pompeijin viimeiset päivät (1959). Samaa lajityyppiä edusti hänen itsenäisesti ohjaamansa Taistelu Rhodoksesta (1961).

Leonen toinen ohjaustyö oli pikkurahalla tuotettu western Kourallinen dollareita (1964). Sen pääosaan hän houkutteli tv-sarjassa Lännen tie suosiota saavuttaneen amerikkalaisnäyttelijän nimeltä Clint Eastwood. Elokuvan juonen hän kopioi japanilaisen Akira Kurosawan samuraileffasta Yojimbo – onnensoturi (1961). Omaperäisen musiikin leffaan sävelsi muuan Ennio Morricone.

Charles Bronson ja Henry Fonda Huuliharppukostajassa.

Vastoin odotuksia Leonen pikkulänkkäristä tuli valtaisa menestys. Sen aloittaman dollaritrilogian täydensivät suuremmalla budjetilla tuotetut Vain muutaman dollarin tähden (1965) sekä Hyvät, pahat ja rumat (1966). Molempien pääosassa Eastwood esittää vähäpuheista palkkionmetsästäjää, joka moraalittomassa ja väkivaltaisessa maailmassa ajaa häikäilemättä omia etujaan jonkinlaisen oikeustajun silti säilyttäen. Ennio Morricone sävelsi elokuviin radikaalisti perinteitä rikkovan, hypnoottisen mieleenpainuvan musiikin.

Dollaritrilogiassaan Leone kehitti omaperäisen visuaalisen tyylin, jonka kulmakiviä ovat yllättävien lähikuvien ja avarien maisemakuvien vuorottelu, henkilöiden myyttisyyttä korostavat alakulmaotokset sekä Morriconen musiikin siivittämä rytminen leikkaus. Hänen omintakeisen kerrontansa rakennuspuita ovat pitkät, hitaan latautuneet ja usein väkivaltaiseen purkaukseen päättyvät kohtaukset, joiden merkitys paljastuu vasta lopussa.

Huikean menestyksekästä dollaritrilogiaa seurasi Leonen ehkä kirkkain mestariteos Huuliharppukostaja (1969). Klassisten westernien teemoja radikaalisti uudelleen tulkitsevassa eepoksessa rautatie ei tuo laittomaan erämaahan sivistystä vaan teollisen kapitalismin. Ennio Morriconen musiikki soi elokuvassa uljaampana kuin koskaan.

Lakipisteensä jälkeen Leonen ura ajautui sivuraiteille. Meksikon vallankumouksen pyörteisiin sijoittuva puolikomediallinen Maahan, senkin hölmö! (1971) ei lupaavista teemoistaan huolimatta yllä lähellekään hänen aiempia westerneitään. Sen jälkeen hän ei ohjannut uutta elokuvaa 13 vuoteen.

Robert De Niro ja Sergio Leone Once Upon a Time in American kuvauksissa. Elokuva esitetään Yle Teemalla 3. elokuuta.

Pitkän odotuksen palkitsi lähes nelituntinen gangsterieepos Once Upon a Time in America – suuri gangsterisota (1984). Robert De Niron tähdittämä elokuva on eleginen ja monikerroksinen, runollisen kaunis ja brutaalin väkivaltainen kertomus petoksen tuhoamasta ystävyydestä, särkyvistä unelmista ja valheellisista muistoista.

Surumielinen mestariteos jäi Leonen viimeiseksi ohjaustyöksi. Hänen pitkään suunnittelemansa elokuva Leningradin piirityksestä toisessa maailmansodassa ei koskaan edennyt tuotantoon.

 

Tarmo Poussu

Kirjoittaja on Ilta-Sanomien ja Apu-lehden elokuvakriitikko. Hän on arvioinut elokuvia myös TV1:n Aamu-tv:n Tähtihetki-ohjelmassa. Hän menetti sydämensä elokuvalle 12-vuotiaana, ja kaikesta voi syyttää Alfred Hitchcockin Psykoa.