Näyttelijä Bill Haderin sekä käsikirjoittaja Alec Bergin luoman Barry-sarjan ensimmäinen kausi ilmestyi vuonna 2018. Komediana markkinoitu sarja sai loistavan vastaanoton niin kriitikoilta kuin myös katsojilta, mistä kielii sarjan saama uskomaton Rotten Tomatoes -prosentti 98. Lisäksi sarja onnistui nappaamaan 13 Emmy-ehdokkuutta (mukaan lukien paras komediasarja), joista se voitti kolme (pääosa, sivuosa ja äänimiksaus). Kriittisesti sarja oli siis menestys.
Nyt kahden ja puolen uuden kauden jälkeen kuitenkin tuntuu, että jatkuvasti tasoaan parantava sarja ei saa tarpeeksi huomiota. Keskustelua poispäin Barrysta on ainakin tänä vuonna vienyt HBO:lla myös pyörivä hittisarja Succession, joka on huomattavasti Barrya suositumpi ja isompi tapaus. Myös Barry kuitenkin ansaitsee paljon katsojia, minkä takia haluan perustella, miksi tämä kieltämättä geneeriseltä kuulostava sarja on ainutlaatuinen ja tärkeä.
Oma matkani Barryn äärelle ei ollut aivan mutkaton. Aloitushetkellä en ymmärtänyt, mistä kriitikot oikein meuhkaavat. Hahmot olivat karikatyyrejä, huumori hölmöä ja tarina ei kiinnostanut. Päädyin kuitenkin katsomaan sarjan loppuun, mikä jälkikäteen päätyi olemaan erinomainen päätös. Tällä hetkellä sarja on nimittäin aivan omien suosikkieni joukossa Breaking Badin, Fargon ja Sopranosin rinnalla. Kerron tämän, jotta ymmärrätte lähtökohtani sarjaan, ja jotta ette heti tuomitse sarjaa huonoksi, jos ihan ensimmäinen jakso ei nappaa.
Jutussa on neljä kappaletta, joista kaksi ensimmäistä ovat arvostelun tyyppistä kuvailua siitä, millainen sarja Barry on (eli periaatteessa kahteen osaan jaettu iso mainos), ja kaksi sen jälkeistä analysoivat sarjan tärkeimpiä teemoja ja miten ne esitetään. Ensimmäiset kaksi kappaletta ovat täysin spoilerivapaita, kun taas kaksi viimeisintä uppoutuvat tarinaan hieman syvemmin, tosin silti spoilaamatta mitään isoa.
Vähän rankempaa huumoria
Barry kertoo palkkamurhaaja Barry Berkmanista (Bill Hader), joka on elämässään suuren muutoksen äärellä. Murhaamiseen ja pahuuteen kyllästynyt Berkman osallistuu murhakeikan yhteydessä Hollywoodissa toimivalle draamakurssille. Kurssilla Barry kokee kuitenkin jotain, sillä aina pelkkänä murhaobjektina nähty tyyppi hyväksytään ensimmäistä kertaa omana itsenään ja Barryn ystävystyttyä muutamaan kurssin oppilaan kanssa hän päättää lopettaa murhahommat ja alkaa näyttelijäksi. Barryn on kuitenkin hoidettava vielä viimeinen keikka, joka ei olekaan viimeinen keikka ja niin edelleen, tiedätte kyllä miten nämä asiat elokuvissa toimivat. Kaiken keskiössä on kysymys: voiko Barry muuttua vai onko hänet tuomittu ikuisiksi ajoiksi samaan rooliin? Tähän kysymykseen myös minä haluan vastata.
Päällisin puolin kyseessä on siis perinteinen puolen tunnin jaksoista koostuva komediasarja, joka on täynnä persoonallisia ja erikoisia hahmoja. Barryn lisäksi tärkeässä roolissa on hänen tietynlainen isähahmo ja keikkojen järjestäjä Monroe Fuches (Stephen Root), draamakurssin opettaja Gene Cousineau (Henry Winkler), kurssilla tavattu uusi ystävä Sally Reed (Sarah Goldberg)ja viimeiseen keikkaan liittyvä tsetseniläinen NoHo Hank (Anthony Carrigan). Hahmokattaus on siis laaja ja näyttelijälista vakuuttava.
Aloitetaan purkaminen komediasta. Barryn huumorintaju on lakoninen, synkkä ja hyvin omalaatuinen. Vitsit vaihtelevat napakasta dialogista erikoisten tapahtumien esittämiseen, ja teos näyttääkin palkkamurhamaailman ihailtavan pöljällä tavalla. Barryn huumori poikkeaa huomattavasti useista mainstream-komediasarjoista, joiden kiltti tilannekomedia on kaukana Barryn omalaatuisesta ja kuivasta tyylistä. Paikoin koomisempi dialogi tuo mieleen jopa Aki Kaurismäen ja Yorgos Lanthimoksen elokuvat, ja se on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) vielä vähän niitäkin synkempää ja kuivempaa.
Lisäksi jaksoissa ilahduttaa parhaimmillaan jopa parodiseksi eskaloituva pöljyys, joka on siis täysin tarkoitettua. Barryn maailman yli viedyt rikolliset painivat myös arkisten asioiden kanssa, mikä tuo sarjaan toimivan koomisen kontrastin. Tämän kaltainen huumori on hyvin tarpeellista Barryn kaltaisessa sarjassa, sillä paikoin meiniki muuttuu niin synkäksi ja ahdistavaksi, että ilman huumoria voisi se jo alkaa puuduttamaan. Yleisen synkkyyden vuoksi huumori pääsee yllättämään. Katsoja löytää itsensä nauramasta tyhmillekin jutuille, kun ne osataan sijoittaa oikein.
Syvällinen ja erikoinen
Barryn humoristisen kuoren alla kuplii kuitenkin paljon enemmän, kuin ehkä arvaisi. Sarjan ytimessä on monia hienoja teemoja, joista kaksi voimakkainta ainakin jutun kirjoittajan mielestä ovat ihmisten kaipuu hyväksyntään ja muutos. Näistä kahdesta kuitenkin lisää seuraavissa kappaleissa. Tärkeintä tässä vaiheessa on ymmärtää, että ne on rakennettu vauhdikkaaseen tarinaan todella sujuvasti. Tarinan tapa käsitellä teemojaan on luonnollinen ja syvällinen, eikä tekijöillä ole ollut tarvetta alleviivata tai sanoa suoraan ääneen, mitä sarja haluaa maailmastamme kertoa. Syvemmät viestit esitetään poikkeuksellisen hienovaraisesti ja sarja luottaa katsojan älyyn enemmän kuin juuri mikään muu sarja. Erityisesti Barryn älykkyys erottuu edukseen, kun sarjaa vertaa muihin komediasarjoihin. Harvoin onnistutaan komedia ja draama sekoittamaan näin toimivaksi liuokseksi.
Barryn tyylin jo leimasin omalaatuiseksi, mutta sen absurdius ja erikoisuus jäivät mainitsematta. Tämän kaltaista sarjaa harvoin näkee, sillä se uskaltaa olla erikoinen. Rohkea sarja sisältää paljon yllättäviä ja absurdeja käänteitä ja leikkii myös psykologian ja mielen sisäisten asioiden kanssa, mitä esiintyy erityisesti kolmannella kaudella. Erinäiset hallusinaatiokohtaukset tuovat mieleen esimerkiksi Bojack Horsemanin ja ne ovatkin yhtä lailla pirullisen ahdistavia.
Lisäksi sarjan tarina on todella vetävä ja älykkäästi kirjoitettu. Se etenee joka jaksossa, eikä sarja sisällä ainuttakaan filleri-jaksoa, vaan joka kerta viedään joko tarinaa eteenpäin tai syvennetään hahmoja. Barry on lisäksi erinomaisesti rytmitetty, ja puolen tunnin mittaiset jaksot ovat juuri sopivia bingetettäviksi. Lisäksi on ihailtava sitä, että huumori ei koskaan vesitä dramaattisempia kohtauksia. Genret on ihmeellisen hyvin tasapainossa keskenään.
Sarja on myös kuvattu loistavasti. Kuvat ollaan paitsi sommiteltu kivan näköisiksi, myös sisältävät paikoitellen oivaltavaa symboliikkaa, jota kätkeytyy käytettyihin väreihin, valon määrään ja tapahtumien asetteluun. Mukana on myös muutama uskomaton pitkä otto, joista esiin nousee erityisesti kolmannen kauden moottoripyöräkohtaus. Sarja kuvaa myös harvoin tapahtuvaa toimintaa raikkaalla tavalla, sillä se näytetään useimmiten kuin kolmannesta perspektiivistä. Toimintakohtaukset ovat pitkiä ottoja, joista näkee selvästi kaiken, mitä ruudulla tapahtuu. Kulma tuntuu uudenlaiselta, ja tällainen visuaalinen temppu myös erottaa sarjan muista genren edustajista.
Ja täytyy vielä erikseen kehaista näyttelijöitä. Bill Hader tekee tajuttoman kovan roolin pääosassa Barrynä. Hahmo on kaukana mistään sankarista, mutta Hader onnistuu esittämään hahmon sympaattisena. Haderin roolisuoritus on erittäin fyysinen, ja näyttelijällä on häkellyttävä taito kertoa todella paljon ajatuksen juoksustaan pelkillä ilmeillään. Sarah Goldberg on aivan yhtä hyvä narsistisia piirteitä omaavan Sallyna. Goldbergin roolityö on paikoin todella intensiivistä ja pääsee loistamaan erityisesti hahmon pitämien monologien aikana. Goldberg ja Hader ovat kaksi sarjan suurinta tähteä, mutta jokainen hoitaa työnsä kunnialla ja saa ainakin yhden hetken. jolla varastaa koko shown hetkellisesti itselleen. Jos pitäisi vielä nostaa esiin yksi nimi, se olisi Anthony Carriganin NoHo Hank, jonka komedinen ajoitus ja energia ovat omalla tasollaan.
Eli tiivistettynä: katso Barry, se on hyvä. Nyt hieman yksityiskohtaisempaan analyysiin. Lue omalla vastuulla, koska juoneen mennään yksityiskohtaisesti, vaikka sen varsinaisia käänteitä ei spoilata. Lopputeksti sisältää myös paljon omaa tulkintaa, eli jos ajattelet ihan eri tavalla, se luultavasti vain kertoo sarjan laadusta. Monitulkintaisuus on aina hyvä merkki.
Ei objekti vaan subjekti (miksi Barry on Barry)
Omalaatuinen sarja tarvitsee omalaatuisen päähenkilön ja Barry Berkman todella on sellainen. Koko sarja lähtee käyntiin, kun Barry alkaa havannoimaan itseään ja tekojaan. Koko elämänsä ajan muiden ihmisten armoilla elänyt tyyppi alkaa ensimmäistä kertaa haluamaan itselleen jotain koettuaan draamakurssilta saamansa tuen. Barry haluaa pohjimmiltaan hyväksyntää, joka nousee yhdeksi sarjan kantavista teemoista. Jokaisella meistä on sydämessään tarve tulla hyväksytyksi yhteiskunnan silmissä, mutta Barry on joutunut tukahduttamaan nämä tarpeet tullakseen tappajaksi. Kurssilla ne kuitenkin heräävät uudestaan ja Berman päättää toimia ensimmäistä kertaa itsensä puolesta ja liittyy kurssille.
Miksi Barry on kuka on, on hyvä kysymys, joka sisältää paljon analysoitavaa. Päähenkilö on ollut merijalkaväen sotilas ja pitkin sarjaa saamme takaumia hänen sota-aikoihinsa. Barry on aina ollut luonnostaan hyvä tappaja, mikä nousee esiin sodan vaarallisissa tilanteissa. Saatuaan muulta sotilasjoukolta arvostusta suorittamistaan murhista, Barry tuntee itsensä ensimmäistä kertaa hyväksytyksi ja arvostetuksi. Barry jääkin koukkuun tähän tunteeseen ja jatkaa tappamista, kunnes lopulta siitä tulee ainoa asia, jonka hän osaa.
Lopulta ilottomaksi muuttunut elämä saa uutta tuulta purjeisiin, kun Barry tapaa Sallyn, nuoren näyttelijäopiskelijan, joka haluaa tulla tähdeksi. Saatuaan Sallylta kehut tuntee Barry jälleen kerran yhteenkuuluvuuden tunteen yhteiskunnan kanssa. Barry lähtee erkaantumaan palkkamurhaaja persoonastaan (jota symboloi myös uusi taiteilijanimi Barry Block), mutta sen seurauksena hän myös alkaa hahmottamaan omia kamalia tekojaan. Barrylla onkin tässä vaiheessa enää kaksi vaihtoehtoa. Tulla siksi samaksi murhaajaksi, joka ennen oli tai kohdata se sama murhaaja, joka ennen oli.
Barry kaipaa hyväksynnän lisäksi myös ystävyyttä, mutta valitettavasti lähes kaikki Barrya ympäröivät ihmiset haluavat vain lopulta käyttää häntä hyväkseen. Tästä on kaksi esimerkkiä. Barryn esihenkilö Monroe Fuches oli alunperin se hahmo, joka otti Berkmanin siipiensä suojaan hänen palattua sodasta. Fuches teki Barrystä tämän jälkeen sen tappokoneen, joka hän sarjan alussa on. Lopulta Fuchesista seuraa suurin osa Barryn ongelmista ja häntä voisi kutsua myös sarjan pahikseksi. Fuches kuitenkin näkee Barryn kuin omana poikanaan. Siksi Barryn käännettyä hänelle selkänsä, Fuches yrittää saada Berkmanin epätoivoisesti takaisin. Hahmo ei kuitenkaan pysty tätä tunnustamaan, koska hän pitää itseään niin maskuliinisena, että rakkaus osoittaisi hänen mielestään vain heikkoutta.
Fuchesin kanssa rinnastetaan Barryn ihastus Sallyyn. Jo sarja alussa käy ilmi, että näiden kahden välillä on jotain, mutta hieman eri tavoilla. Barry ei varsinaisesti rakastu Sallyyn, vaan ajatukseen rakastumisesta Sallyyn. Koettuaan pienen määrän hyväksyntää ensimmäistä kertaa pitkään aikaan, on Barry yhtäkkiä valmis tekemään mitä tahansa säilyttääkseen sen. Barry ei huomaa ollenkaan Sallyn huonoja puoli, minkä takia hän ei ole lopulta kovin hyväksi Sallylle. Barryn loputon välinpitämätön tuki vain ruokkii Sallyn egoa.
Sally sen sijaan ehkä jossain määrin rakastuu Barryyn, mutta suhde ei ole terveellä pohjalla. Sally valittaa Barrylle jokaisesta asiasta ja vaatii häneltä paljon, antamatta mitään. Sally on jatkuvasti Barrylle kriittinen ja ottaa koko tyypin itsestäänselvyytenä. Hän käyttäytyy, kuin Barryn koko elämän suurin tarkoitus olisi vain antaa Sallylle tukea. Lopulta suhde on erittäin toksinen. Sen saa kiteytettyä aika hyvin näin: jos Sally saa roolin vaikkapa elokuvasta, Barry on onnellinen. Jos Barry saa roolin, Sally on kateellinen.
Sallyn käytös johtaa hänen kohtaamaansa perheväkivaltaan aiemmassa parisuhteessa. Viime ero oli todella rankka kokemus Sallylle ja se sekoitti jossain määrin Sallyn pään. Sallyn tarve olla itse kaiken keskiössä perustuu viime suhteeseen, jonka aikana Sally menetti kaiken arvostuksen itseään kohtaan. Sallyn onkin nyt pakko teeskennellä olevansa fiksumpi ja voimakkaampi ihminen, kuin oikeasti on. Se, että kaikki tuska olisi ollut turhaa, ei simppelisti käy Sallylle.
Sally ja Fuches ovat kaksi voimaa, jotka vetävät Barrya eri suuntiin ja kumpikin hyväksikäyttää häntä omiin tarkoituksiinsa. Kummallekin Barry on pelkkä objekti, jollaisena Barry on itseään pitänyt jo pitkän aikaa. Kun Barry on nähnyt kolikon kummankin puolen, hän viimein pystyy kuitenkin näkemään totuuden: pohjimmiltaan hän on subjekti. Hänellä on valta vaikuttaa tekoihinsa ja tarkoitukseensa. Barry ei ole murhaaja. Hänestä tehtiin murhaaja. Ja tämä viesti on yksi koko sarjan voimakkaimmista.
Murhaaja muutoksen äärellä (ja vastaus kysymykseen)
Nostetaan vielä tähän jutun loppuun koko sarjan selkein teema: muutos. Lähes kaikki sarjan hahmot haluavat muuttua ja jättää menneisyyden taaksensa. Lopulta kaikkien hahmojen on kuitenkin myös kohdattava menneisyytensä, jotta he voivat jatkaa eteenpäin. Otetaan tästä esimerkkejä.
Barry haluaa tulla näyttelijäksi ja jättää murhatyöt taakseen. Jotta Barry voi saavuttaa tämän, hänen on kohdattava menneisyytensä hoitamalla itsensä eroon Fuchesista ja häneen linkitettävistä rikollisryhmistä, johon ainut keino on heidän kohtaaminen.
Sally haluaa tulla tähdeksi ja jättää taakseen hänen hirveän ja väkivaltaisen ex-poikaystävä Samin. Jotta Sally voi saavuttaa tämän, hänen on kerrottava elämänsä tärkeimmästä hetkestä näyttelemällä, johon ainut keino on reflektoida hänen ja Samin välistä suhdettaan.
Gene Cousineau haluaa olla rakastettu ja jättää elämänsä suurimman tragedian taakseen. Jotta Gene voi saavuttaa tämän, hänen on jätettävä tämä tragedia pois elämästään kokonaan, johon ainut keino on selvittää, mitä oikeasti tapahtui.
Sarjan muutkin keskushenkilöt voi asettaa tähän kaavaan. Koko sarja on sidottu temaattisesta todella nätisti pakettiin, mikä saa kaiken tuntumaan yhdeltä kokonaisuudelta. Hahmojen dilemmojen ratkaisut ovat kaikki erilaisia ja hahmojen ansaitsemia ja heille sopivia. Osa epäonnistuu ja sortuu ihmisenä lopullisesti. Osa onnistuu jättämään kaiken taakseen ja muuttumaan vahvemmaksi. Osa onnistuu kohtaamaan menneisyytensä ja hankkimaan sielulleen rauhan.
Ja nyt päästäänkin vielä kerran alun kysymyksen äärelle: voiko Barry muuttua vai onko hänet tuomittu ikuisiksi ajoiksi samaan rooliin? Tällä kertaa olemme kuitenkin saaneet aiheesta hieman lisää tietoa. Lopulta kysymys ei olekaan enää siitä, voiko Barry muuttua, vaan voiko ihminen muuttua. Barry on hyvin kärjistetty versio tällaisesta hahmosta, ja lopulta selviääkin, että jokainen sarjan hahmo on oman menneisyytensä riivaama. Samaan tapaan kuin tämän elämän jokainen hahmo on ainakin oman menneisyytensä riivaama. Osa heistä saattaa aluksi vaikuttaa karikatyyriltä, osa heistä saattaa aluksi kertoa pöljiä juttuja ja osa heidän elämänsä käänteistä ei ehkä aluksi kiinnosta. Lopulta kaikkien sisältä löytyy kuitenkin tasoja ja syitä, miksi he ovat sellaisia, kuin he ovat. Jos he haluavat muuttaa tätä, heidän on kohdattava nämä syyt. Kohdattava menneisyys. Se ei ole helppo, mutta kuten sarjasta käy ilmi, tunnelin päässä on aina edes pieni pilkahdus valoa. Eli vastauksena kysymykseen: kyllä.
Ja tämän takia Barry on mestariteos.
Justus Elo
Kirjoittaja on Episodin TET-harjoittelija