Kirjoittaja: Markku Leppilampi

Dokumenttielokuva valottaa Hollywoodin pedofiliaa – ”Mitä näet filmissä, on vain jäävuoren huippu”

Oscar-ehdokkaanakin ollut ohjaaja Amy Berg on tehnyt dokumentin lasten hyväksikäytöstä Hollywoodissa. An Open Secret (suom. Julkinen salaisuus) niminen paljastusdokkari pyrkii nostamaan salaisuuden verhoa, jonka takaa paljastuu verkosto, johon kuuluu isoja Hollywood-nimiä. Berg on aiemmin tehnyt dokumentin Deliver Us From Evil, jossa käsiteltiin pedofiliaa katolisen kirkon sisällä.

Kuva: Buffy, vampyyrintappaja -sarjan tähteä ei tahdo enää tunnistaa – pidätettiin kolmannen kerran tänä vuonna

Xanderia sarjassa näytellyt Nicholas Brendon joutui jälleen tekemisiin virkavallan kanssa. Mies pidätettiin jo aiemmin tänä vuonna ilkivallasta hotellihuoneessaan. Sitä ennen hänet pidätettiin varkaudesta ja ilkivallasta. Tähti on kaiken kaikkiaan joutunut vuosien varrella useita kertoja tekemisiin lainvalvojien kanssa. Tällä kertaa pidätyksen syynä oli jurrinen julkijuopottelu.