Etsi
Ihmisiä, örkkejä, haltioita ja keijukaisia. Ja niiden pitäisi muka tulla keskenään toimeen.
Tulevaisuus saattaa pelottaa Hollywoodia, sillä nyt jo on kehitetty tekoäly, jonka algoritmit siirtävät julkkisten kasvot pornonäyttelijöiden kasvojen päälle.
Russell Crowen puhe jouduttiin leikkaamaan pois Aussie Awardseista.
Jennifer Lawrence oli vain yksi niistä julkimoista, joiden yksityiskuvat vuodettiin internetiin. Jennifer oli myös yksi niistä, joiden kuvissa oli alastomuutta.
Bryan Singerin ohjaaman Bohemian Rhapsodyn kuvaukset ovat olleet sekasotku. Freddie Mercurya näyttelevä Rami Malek otti ilmeisesti ohjaajan kanssa yhteen usein, ja lopulta Singer jätti menemättä elokuvan kuvauksiin.
Chris Prattin, Bryce Dallas Howardin, BD Wongin ja Jeff Goldblumin tähdittämä Jurassic World: Fallen Kingdom eli Kaatunut valtakunta sai ensimmäisen trailerinsa.
Huikean Black Mirrorin neljäs kausi julkaistaan Netflixissä pian. Uusi kausi sai myös seitsemän uutta traileria.
Ohjaaja J.A. Bayona lupailee enemmän dinosauruksia kuin olemme koskaan ennen nähneet.
Deadpool myy brasilialaisille tatuointeja. Kyllä. Deadpool lähtee siis markkinoimaan tulevaa leffaansa Comic Con Experienceen Sao Pauloon, Brasiliaan.
Tätä ollaan odoteltu kuin kuuta nousevaa. Siitä kuiskitaan ja siitä höpistään. Onnekkaimmat pääsivät katsomaan sen jo Night Visions -festareilla vähän aikaa sitten.
Myös Deadpoolin eli Ryan Reynoldsin vaimo Blake Lively on näyttelijä. Viimeksi hänet nähtiin erinomaisessa tappajahaileffassa The Shallow.
Kesäkuussa ensi-iltansa saava Jurassic Worldin jatko-osa Fallen Kingdom näyttää trailereiden perusteella suorastaan erinomaiselta.
Nörttisarja Rillit huurussa on ollut vuodesta toiseen suosittua katsottavaa niin Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmassa.