Maailmalta kantautuu ikäviä uutisia, sillä Lively on loukkaantunut uuden elokuvansa, The Rhythm Sectionin kuvauksissa. Lively loukkaantui toimintakohtausta tehdessä.
Onneksi vamma ei ole hengenvaarallinen, mutta hänen kätensä sai niin pahan osuman, että kuvaukset piti keskeyttää. Tapaturma tapahtui Dublinissa, Irlannissa. Kuvausten jatkumisesta ei ole vielä tietoa.
The Rhythm Section on vakoojatrilleri, joka perustuu Mark Burnellin kirjoihin. Livelyn vastanäyttelijänä nähdään Jude Law.
Elokuva kertoo Stephanie Patrickista, jonka elämä menee sekaisin hänen menetettyään perheensä lentokoneonnettomuudessa. Asiat mutkistuvat, ja Stephanie päätyy kostoreissulle metsästämään tahoa, joka tappoi hänen perheensä.
Jos The Rhythm Sectionista tulee hitti, on sille vielä kolme jatko-osakirjaa odottamassa elokuvasovituksia.
Leffan tuottavat Michael G. Wilson ja Barbara Broccoli, jotka vaikuttavat myös Bond-leffojen taustalla.
Leffan ensi-ilta on merkitty vuoden 2019 helmikuulle.
Kuva: The Shallows
Lähde: Cinemablend