Loppuvuodeksi luvassa herkkua kauhun ja räävittömän huumorin ystäville

Vuosi 2016 on ollut hyvä vuosi kauhuelokuville – ainakin valtavirtasellaisille. Lajityypissä on ollut useita hittejä. Niitä on muutamaa valitettavaa poikkeusta lukuunottamatta nähty myös suomalaisilla valkokankailla. Episodi kokosi loppuvuotena vielä odotettavissa olevat kauhun ja muun ”valikoivan maun elokuvan” yleisön kannalta kiinnostavat tapaukset.

Vuonna 1999 ilmestynyt The Blair Witch Project aloitti edelleen jatkuvan found footage -(kauhu)elokuvien vyöryn – hyvässä ja pahassa. Se on edelleen lajityypin parhaita edustajia, ja sen vuonna 2000 ilmestynyt jatko-osa Book of Shadows: Blair Witch 2 oli melkoinen pettymys. Aika kultaa muistot, ja 16. syyskuuta kauhufaneille annetaan uusi tilaisuus, kun Blair Witch saapuu teattereihin. Nyt kirottuun metsään lähtee ensimmäisessä elokuvassa kadonneen naisen aikuiseksi kasvanut pikkuveli kuvaajakavereittensa kanssa.

Tappajahai oli ja on yksi parhaista – ellei edelleen paras – maailmanlaajuisiksi ilmiöiksi nousseista kauhuelokuvista. Se on sen verran äijätapaus, että oli aikakin saada naisellista näkökulmaa valkohaiden kiehtovaan maailmaan. Blake Lively ottaa 30.9. yhteen ihmissyöjän kanssa The Shallowsin lainelautaparatiisissa, jossa turvallinen ranta on niin lähellä ja silti niin kaukana.

Saako tälle edes nauraa?

Vuoden 2014 Ouija ei saanut Episodin toimitukselta kovin suopeaa vastaanottoa, mutta siitähän studio vähät välitti. Kun viidellä miljoonalla dollarilla tuotettu elokuva kerää maailmalta yli sata miljoonaa taalaa, jatko-osa oli vain ajan kysymys. 21. lokakuuta alkaen luvataan ainakin nimen Ouija: Origin of Evil perusteella kertoa asiasta kiinnostuneille, miten henkien kanssa kommunikoivan laudan kirous sai alkunsa.

Samana päivänä Ouija-jatko-osan kanssa teattereihin saapuva Sausage Party on aikuisille suunnattu animaatiokomedia, mutta se saa niin hupaisan karmaisevia piirteitä, että sen voi hyvin laskea mukaan tämän jutun muiden elokuvien joukkoon – jopa niiden kiinnostavampaan kärkeen. Oheisesta trailerista voi kauhistella ja hykerrellä menoa, jossa hedelmäliha roiskuu!

Tervetuloa Halloween-maahan

Suomeenkin on rantautumassa loka–marraskuun vaihteeseen sijoittuva Halloweenin juhlinta, ja erityisesti se on näkynyt elokuvissa. 4. marraskuuta teattereihin saapuu ennakkotietojen mukaan peräti kolme alan elokuvaa. Onko kyseessä tietoinen Halloween-spesiaali vain tahaton ohjelmiston päällekkäisyys?

Päivän isoin hitti lienee Sam Raimin tuottama ja Fede Alvarezin ohjaama Don’t Breathe. Kaksikon edellinen yhteistyö oli Raimin Evil Deadin uudelleenfilmatisointi vuonna 2013. Jälleen joukko nuoria kohtaa kauheuksia, kun nuorisorikollisen alut murtautuvat vaarattomana pitämänsä sokean miehen taloon. Ei kannattaisi, jos kyseinen asukas on Stephen Lang. Raimin haastattelun voi lukea 14.10. ilmestyvästä lokakuun Episodista.

A Monster Calls vaikuttaa trailerin perusteella huomattavasti mystisemmältä kauhufantasiatapaukselta. Ei varmaan ihme, kun asialla on Orpokoti-kauhudraaman ohjaaja J.A. Bayona. Elokuva kannattaa katsastaa vaikka ihan vain sen takia, että hirviöt kutsuvat miestä myös vuonna 2018. Hänet on nimittäin kiinnitetty Jurassic World -jatko-osan ohjaksiinkin.

Jos muistaa kaiholla japanilaisia Ring-kauhuelokuvia ja niiden amerikkalaisia versioita, kannattaa huomioida Rings. Viikossa katsojansa tappava video tekee paluun meilläkin festareilla piipahtaneen Tres días -maailmanloppukuvauksen ohjaaja F. Javier Gutiérrezin käsittelyssä. Hollywood on näköjään kääntänyt katseensa eurooppalaisohjaajien haalimisen buumin jälkeen latinalaiseen Amerikkaan.

Halloweenin kauhuperinteitä Suomessa on kiitettävästi ylläpitänyt Night Visions -festivaali. Tänä vuonna se järjestetään ”esityspaikkateknisistä” syistä viikkoa totuttua myöhemmin, 9.–13. marraskuuta. Lisätietoja voi lukea festivaalin kotisivuilta ja lokakuun Episodista.

Jännitystä jouluksi

Jos edellä mainittu tarjonta tuntuu kevyeltä, on joulukuussa luvassa ”laadukkaampaa” jännitystä. 2. joulukuuta maapallolle saapuu vierailijoita ulkoavaruudesta. Amy Adamsin on selvitettävä onko Arrival uusi Independence Day vai E.T. ennen kuin aseet alkavat laulaa. Elokuvasta on luvassa luettavaa 11.11. ilmestyvässä marraskuun Episodissa.

Vaikka lajityyppi ei olisi suoranaisesti kauhu, on elokuva pakko mainita, jos sen ohjaaja on Paul Verhoeven. 9. joulukuuta teattereihin saapuvassa Elle-jännärissä hyökkäyksen kohteeksi joutunut Isabelle Huppert reagoi hyvin erikoisella tavalla. Pian käynnissä on melkoinen koston kissa ja hiiri -leikki.

Vuoden viime metreillä, 25. joulukuuta, meillä nähdään Passengers, jossa Jennifer Lawrence ja Chris Pratt heräävät kesken valtavan avaruusaluksen loputonta matkaa. Yrittäessään sopeutua loppuelämäänsä maailmankaikkeuden ainoina ihmisinä he havaitsevat, että aluksen arvokas lasti on uhattuna. Ohjaajana toimii Headhuntersilla lipun Hollywoodiin lunastanut ja The Imitation Gamella kiinnostavimpien tekijöiden joukkoon noussut Morten Tyldum.

Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut