Official Competition esittelee rikkaan liikemiehen (José Luis Gómez), joka on vuosien varrella kerännyt huomattavan omaisuuden mutta ei koe saaneensa ansaitsemaansa kunnioitusta. Niinpä hän päättää tehdä elokuvan. Hän ei kuitenkaan elokuvien tuottamisesta niistä mitään, joten hän palkkaa alan parhaat tekijät: arthouse-ohjaajan (Penélope Cruz), Hollywood-tähden (Antonio Banderas) ja juhlitun teatterinäyttelijän (Oscar Martínez).
Yhdessä heidän olisi tarkoitus sovittaa kuuluisa romaani valkokankaalle. Kun ryhmä tarttuu sarjaan idioottimaisia haasteita, joiden on tarkoitus nostaa heidän suorituksensa uudelle tasolle, loukkaukset alkavat lentää ilmassa.
Tutustu elokuvaan tarkemmin tästä.
”Jossain vaiheessa keksimme niin paljon loukkauksia, että meidän oli pakko alkaa kirjoittaa niitä ylös. Pääsin vihdoin käyttämään joitakin Malagan kaduilla kuulemiani ilmaisuja”, Banderas kertoi Episodille lehdistötilaisuudessa Venetsiassa vuonna 2021.
Vaikka mehukkaat anekdootit ja ammatin naurettavien puolien kaiveleminen olisi helppoa, ne eivät ole elokuvan päätarkoitus. Kolmikon tekemiset vaikuttavat oudoilta, kivuliailta ja yhdessä vaiheessa heidän yläpuolellaan roikkuu valtava kivi. Mutta silti kaikki toimii.
”Minulle esimerkiksi oli tärkeä selittää se tarve huutaa. Olemme kaikki tehneet sellaista. Totta, jotkut prosessit saattavat tuntua oudoilta ja hölmöiltä ulkopuolisen silmin. Mutta tässä tapauksessa ne eivät ole ongelma, kunnioituksen rajojen ylitys on. He eivät kunnioita toisen ihmisen tarpeita”, kertoi samassa lehdistötilaisuudessa Penélope Cruz, joka kuvaili kiharapäisen ohjaajahahmonsa löytyneen, kun hän avasi peruukkilaatikon ja kiskaisi sieltä ulos yhden peruukin.
Espanjaan sijoittuvan elokuvan ovat ohjanneet argentiinalaiset Mariano Cohn ja Gastón Duprat. Episodin arviossa Official Competition sai viisi tähteä.
”Harvoin näkee elokuvaa, jossa palaset loksahtavat kohdilleen yhtä nautittavasti. Tekijät ovat saaneet käsiinsä todella mahtavat näyttelijät, jotka pienin elein tuovat katsojan silmien eteen väripaletin tunteiden laajaa kirjoa. Silti homma pysyy kaikkien hallussa”, arviossa kirjoitettiin.
Tutustu elokuvaan tarkemmin tästä.