Kaksikymmentäviisi vuotta sitten käynnistyneen Final Destination -elokuvasarjan viimeisimmästä osasta on vierähtänyt jo neljätoista vuotta. Kuten moderniin Hollywood-koneistoon kuuluu, on siis korkea aika tehdä sarjaan uusi, nostalgiaa huokuva jatko-osa.
Final Destination Bloodlines on tosiaankin Final Destination -elokuva täyttäen kaikki vaadittavat tuntomerkit aina alun tuhoisasta onnettomuudesta ja kuoleman näppäriin kikkakakkosiin. Moderni ote sopii elokuvaan kuin nenä päähän, sillä onhan sarja aina ollut tiukasti kiinni aallonharjassa.
Tällä kertaa kuoleman hampaisiin ei kuitenkaan joudu mikä tahansa kaveriporukka, vaan kokonainen sukupuullinen ihmisiä. Tätä tietenkin selitellään laajentamalla jo entuudestaan hieman rosoista kuoleman sääntökirjaa, mikä ei tietenkään haittaa, sillä onhan tarinankerronta näissä elokuvissa muutenkin usein hieman lapsenkengissä.
Kuoleman ottaessa tähtäimeensä perheen on mukaan saatu mukava määrä erilaisia ja ihastuttavan karikatyyrisiä hahmoja, joista osaan päästään tietysti tutustumaan hieman paremmin. Taustalla on useampia mysteerejä ja matkan varrella on tarjolla muutamia herkullisia paljastuksia, jotka kääntävät katsojien käsityksiä hahmoista päälaelleen. Tuntuu siltä, että hahmoille on annettu tällä kertaa paljon enemmän huomiota kuin aikaisemmin, mikä on tietysti vain ja ainoastaan hyvä asia.
Stefanien koulunkäynti sakkaa, kun opiskelija näkee unia painajaismaisesta onnettomuudesta, joissa esiintyy hänen erakoitunut isoäitinsä. Nuori nainen palaa kotipuoleen selvittääkseen, mistä kaikessa on oikeasti kyse ja tavatakseen isoäitinsä, joka tutustuttaa Stefanien kuoleman sääntöihin. Eipä aikaakaan, kun kuolema alkaa korjailla kohtaloaan paenneita. Yllättäen matkan varrella paljastuu salaisuuksia, jotka sitovat koko elokuvasarjan yhteen.
Elokuva on ehdottomasti vahvimmillaan sen väkivaltapuolella, jossa ei verta, raajoja tai suolenpätkiä säästellä. On tultu pitkälle Final Destination 4:n törkyisistä digiefekteistä, jotka eivät todellakaan ole kestäneet aikaa. Bloodlinesin digihurme näyttää terävältä ja tuntuu kaikessa sarjakuvamaisuudessaan autenttiselta.
Jo alusta alkaen on selvää, ettei elokuva aio turhia jarrutella. Alun katastrofijakso on rakennettu mielenkiintoisesti, ja se on yksiselitteisesti brutaali. Aivan sukupolvitrauman aiheuttaneen tukkirekkakohtauksen tasolle ei päästä, mutta todettakoon, ettei ainakaan allekirjoittanutta houkuttele käydä hetkeen Näsinneulassa.
Tuttuun tapaan tarjolla on myös laaja skaala arkisempia onnettomuuksia, jotka aiheuttavat hetkittäin kylmiä väreitä. Tässä vaiheessa elokuvasarjaa katsoja on epäilemättä jo kyynistynyt, mutta pari hetkeä päätyy siitäkin huolimatta ällöttämään.
Bloodlines on kirkkaasti sarjan kärkielokuvia sekä laadullisesti että siksi, ettei se ota itseään liian vakavasti. Tunnelma on mukavan itseironinen ja ihastuttavan kieli poskessa -henkinen. Enimmäkseen tuntemattomammat näyttelijänimet tekevät tarpeeksi hyvää työtä kannatellakseen elokuvan vakavampia puolia ja tietenkin myyvät brutaalit kuolemat satasella.
Kaiken elokuvan synkän huumorin ja julman menon keskellä yhdeksi hauskimmista asioista nousee kuitenkin täysin ulkoelokuvallinen tekijä. Ohjaajakaksikko Zach Lipovskyn ja Adam B. Steinin aikaisempi kokopitkä oli nimittäin Disneyn näytelty Kim Possible -elokuva. Melkoinen suunnanmuutos!
Niklas Tirkkonen
Final Destination Bloodlines -elokuvan traileri
