Final Destination 5

16.9.2011 03:23
MAA VUOSI GENRE ENSI-ILTA 16. syyskuuta

Final Destination 5 – 3D ei pahemmin yllätä, mutta ei petäkään. Kaikki, jotka ovat katsoneet näitä elokuvia tähän osaan asti, tietävät mistä on kyse. Ensin katsojien eteen rakennetaan mahdollisimman näyttävä katastrofitilanne, jonka joku päähenkilöistä näkee unessaan/ennenäyssään. Sitten kyseinen päähenkilö läheisimpine ystävineen pakenee oikeasti tapahtuvan tuhon tieltä, mutta koska kuolemaa ei voi ”huijata”, kaikki pelastuneet ovat loppuelokuvan ajan kuolemanvaarassa mitä moninaisimmilla tavoilla.

Final Destination 5 – 3D:ssä ryhmä suuren yrityksen työntekijöitä aikoo lähteä lyhyelle lomamatkalle. Bussimatka lepolandiaan sujuukin aluksi hyvin, kunnes ryhmä saapuu korjaustyön alaisena olevalle sillalle. Kuten arvata saattaa, kaikki mahdollinen menee pieleen, ja silta murenee palasiksi liikenteen alta. Melkein kaikki matkalaiset kuolevat siltakatastrofissa, mutta koska kyseessä on ennenäky, useat heistä pelastuvat tämänkertaisen profeetan, Sam Lewtonin (Nicholas D’Agosto) sanaa kuullessaan. Sen jälkeen alkaa tuttu taistelu hengissä pysymisestä arkisissa tilanteissa.

Final Destination -sarjan fanit katsovat näitä filmejä enimmäkseen näyttävien alkukatastrofitilanteiden ja kekseliäiden kuolinkohtausten vuoksi. Tällä kertaa mukaan on onnistuttu ymppäämään myös jonkinlaista juonentapaista ja kautta linjan kelvollisia näyttelijäsuorituksia, joten aiemmat elokuvat nähneelle tämä osa lienee paremmasta päästä. Maininnan arvoista on myös se, että elokuvassa on hyödynnetty aika hyvin 3D -mahdollisuuksia. Alkutekstijakso on yksi parhaista näkemistäni 3D -kuvamateriaaleista, eikä loppuelokuvakaan aivan 2D:tä ole. Mikä parasta, Final Destination 5 – 3D onnistuu olemaan läpi elokuvan jollain tapaa hermostuttava elokuva. Se saa miettimään kaikkia niitä mahdollisia kuolintapoja, joita kenen tahansa meistä kohdalle voisi osua.

Uskallatko mennä rauhallisin mielin elokuviin, kun teatterisalin seinän takana voi olla kehkeytymässä kuolettava räjähdys, joka vie sinut viimeiseen määränpäähäsi?

Tony Reponen

Final Destination 5 – Traileri




Filmtrailer.com

Lisää luettavaa