Äiti

GENRE ENSI-ILTA 10.05.2019 TÄHDET

Vankilasta vapautuneesta naisesta kertova karhea draama osoittaa, ettei ihmisyyden synkälle puolelle rohkeasti katsovan Samppa Batalin Äpärä-esikoinen ollut onnen kantamoinen.

Kappas kehveliä. Suomalainen elokuvateollisuus on saanut uuden nuoren lahjakkuuden riesakseen. Samppa Batalin esikoinen Äpärä sai ensi-iltansa vuonna 2016. Se on raaka ja rankka kuvaus ihmisyyden pimeämmistä puolista. Se vetäisi maton ainakin minun jalkojeni alta niin rajulla tavalla, ettei sellaista oikein edes osannut odottaa kotimaiselta elokuvalta.

Batal palaa valkokankaille Äiti-nimisellä indie-draamallaan. Eikä Äiti Äpärää helpompi teos ole. Lakoninen, hitaasti mysteerinsä avaava ja mustaa huumoria paikoin viljelevä elokuva on kevyempi kuin Äpärä, mutta silti yhtä vaikea ja raskas pala hyväksyä. Jotain niin perin juurin tuttua ja inhimillistä Batalin elokuvissa on, vaikka ovatkin melkoisia pahan olon tuottajia. Batal uskaltaa katsoa suoraan pohjattomaan kuiluun.

Äiti kertoo Eevasta (upeasti näyttelevä Salkkareista tuttu Jaana Saarinen), vankilasta vasta vapautuneesta äidistä, jonka maallinen omaisuus koostuu lähinnä vaatteista. Sisäänpäin vetäytynyt ja hiljainen Eeva on tuomittu miehensä murhasta. Hänet on vihdoin armahdettu monen vankilassa vietetyn vuoden jälkeen. Eevalla on vain yksi asia mielessä, löytää aikuiseksi kasvanut tytär, joka todisti raa’an perhesurman lapsena.

Elämä ei ole helppoa entisenä elinkautisvankina, sillä kylän ihmiset muistavat tietenkin naisen kauhean teon. Onneksi kuitenkin yksi ainokainen auttava käsi tarjoaa apua, jotta Eeva saisi edes pienen mahdollisuuden löytää oma tyttönsä ja ehkä jopa päästä takaisin elämän makuun.

Vaikka elokuvan ei voi kehua aiheuttavan montakaan positiivista tunnetta, on siinä silti omanlaistaan lämpöä ja jopa toivoakin löydettävissä. Pohjimmiltaan se kertoo äitiydestä, ja siitä mitä äidit ovat valmiita lastensa puolesta tekemään. Löytääkö Eeva lopulta myös rauhan kidutetulle sielulleen?

Elokuvan muissa rooleissa nähdään muun muassa Matti Pajulahti, Matti Onnismaa, Jonathan Hutchings, Jouko Puolanto ja Helmi-Leena Nummela. Vaikka Äitiä kuvattiin vain 16 päivää, sen harjoituksiin käytettiin melkein kuukausi. Ja sen todellakin huomaa, kun leffaa vertaa moneen muuhun kotimaiseen tuotantoon. Kohtaukset tuntuvat luonnollisilta ja rennoilta, eikä siinä ole havaittavissa juurikaan tönkköyttä, vaan kohtaukset soljuvat mukavan rauhallisesti eteenpäin.

Äiti on myös yllättävän nätisti kuvattu, vaikka pakolliset käsivaratärinät ovatkin paikoin hiukan ylidramaattisia. Kauniit kuvat avaavat murretun Eevan mielenmaisemasta palasia sieltä ja täältä. Elokuvan suurin salaisuuskin paljastuu lopulta melkein kuin sivulauseessa, huomaamattomasti.

Äidin ensi-ilta on sopivasti äitienpäiväviikonloppuna. Sydäntäsärkevä tarina on kaikessa raadollisuudessaan hieno muistutus kaikista äideistä. Äideille lapset ovat tärkeimpiä asioita maailmassa. Ylistäkäämme äitejä siis myös muina päivinä kuin vain äitienpäivänä, eikö vain?