If Beale Street Could Talk

GENRE ENSI-ILTA 08.02.2019 TÄHDET

Ajankohtainen ja intiimi tarina rakkaudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta ei saarnaa, vaan se keskittyy rakastavaisten toivoon ja taisteluun oikeudesta. Barry Jenkins on tämän päivän parhaita ohjaajia ja Beale Street onkin moderni mestariteos.

1970-luvun alku. Harlem, New York. 19-vuotias Tish (KiKi Layne) on raskaana ja joutuu kertomaan uutiset poikaystävälleen Fonnylle (Stephan James) vankilan lasiseinän takaa. Fonnya syytetään rikoksesta, johon hän on syytön. Tish yrittää epätoivoisesti saada Fonnya vapaaksi, mutta maailma on jo valmiiksi rakastavaisia vastaan.

If Beale Street Could Talk on Barry Jenkinsin toinen mestariteos. Moonlight-ohjaajan uusi elokuva on harmoninen elokuva rakkaudesta ja kylmästä, epäreilusta maailmasta. Beale Street on toivottoman romanttinen mutta myös poliittinen.

Beale Streetia painaa yksi asia: Moonlight. Moonlight on eräs viime vuosien merkittävimpiä elokuvia ja se nosti Jenkinsin huippuohjaajien joukkoon. Moonlight oli lähes täydellinen elokuva ja Beale Street seuraa lähellä perässä. Se ei kuitenkaan saavuta Moonlightin raadollisuutta tai herkkyyttä, joka osittain kumpusi sen kokeellisesta rakenteesta. Beale Street on tavanomaisempi, tutumpi ja ajoittain voimakkaampi, sillä se puhuttelee suurempaa yleisöä. Beale Street on helpommin ymmärrettävä elokuva, se ei yritä peitellä sanomaansa.

Beale Streetin romanttisen ja lyyrisen kuoren alla sykkii vihainen sydän. James Baldwinin kirja on edelleen merkittävä ja teemoiltaan ajankohtainen, viime vuosien tapahtumien valossa jopa entistäkin enemmän.

Vaikka Beale Streetissä on klassikon makua jo nyt, on se ajoittain liiankin uskollinen Baldwinin kirjalle. Osa dialogista on nostettu suoraan kirjasta. Harmillisesti se ei aina istu näyttelijöiden suuhun ja vanhanaikaiset virkkeet tekevät Beale Streetistä ajoittain tunkkaisen oloisen.

Jenkinsin virtuoosimainen ohjaus kuitenkin dominoi elokuvaa ja on vaikea keskittyä mihinkään muuhun kuin Beale Streetin visuaalisesti hehkuvaan maailmaan. James Laxtonin kamera tutkii hahmojen kasvoja, niiden uurteita ja niistä paistavia tunteita ja toiveita. Jenkins on kiinnostunut siitä, mitä näyttelijöiden kasvot paljastavat heidän hahmoistaan, eikä siihen tarvita sanoja. Jenkins ja Laxton rajaavat näyttelijöiden kasvot lähikuviin, joissa näyttelijät katsovat suoraan kameraan, rikkomatta kuitenkaan elokuvan taikaa tai neljättä seinää. Tämä tuo meidät lähemmäksi elokuvaa, lähemmäs Tishiä ja Fonnya ja heidän tunteitaan.

Jenkins on myös täyttänyt elokuvansa taitavilla näyttelijöillä. KiKi Layne ja Stephan James ovat magneettisia tuomittuina rakastavaisina ja Regina King on oikeutetusti voittanut jo useammankin palkinnon roolistaan Tishin äitinä. Elokuvan suurin yllättäjä on kuitenkin Brian Tyree Henry.

Henry esittää Fonnyn vanhaa ystävää Danielia. Vankilakokemuksistaan kertova Daniel edustaa Tishin pahimpia pelkoja, mutta Fonny ei vielä tiedä joutuvansa vankilaan, vaikka elokuvan ajassa ja paikassa se onkin todennäköistä. Katsoja sen sijaan tietää mitä tuleman pitää ja Danielin tarina nostaa palan kurkkuun. Henry tekee ainoasta kohtauksestaan muistettavan ja tärkeän.

Väittäisinpä että kyseessä on Beale Streetin paras ja tärkein kohtaus – juuri Henryn ansiosta. Kohtauksen paino ja Henryn lausumat sanat luovat elokuvan päälle tumman pilven, joka varjostaa hahmojen elämää vaikkeivat he sitä tiedäkään.