Blindness

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

José Saramagon näkemyksellistä romaania pidettiin mahdottomana sovittaa elokuvaksi, mutta City of God -ohjaaja Fernando Meirelles sai luvan yrittää. Syntyi monitasoinen moraliteetti, joka ahdistavuudestaan huolimatta avaa myös uutta.

Istuessaan autossaan keskellä pahinta aamuruuhkaa mies huomaa sokeutuneensa. Ilman ainuttakaan ennakko-oiretta hän näkee vain valkoista. Hätääntynyt mies joutuu jättäytymään vieraiden, yhä näkevien armoille ja toivoo, että joku veisi hänet kotiin. Vapaaehtoinen löytyy epäilyttävän nopeasti.

Brasilialaisen Fernando Meirellesin ohjaama Blindness saattaa katsojan heti keskelle epämukavuutta aiheuttavia kaoottisia tapahtumia. Elokuvan tutunoloinen mutta paikantamatta jäävä kaupunki on kuin mikä tahansa kaupunki, sen nimeämättömät asukkaat muistuttavat meitä ja naapureitamme. Nopeasti etenevä epidemia, tarttuva sokeus, voisi olla totta juuri nyt. On selvää, että elokuva kommentoi sosiaalista todellisuuttamme.

Epidemian ensimmäiset uhrit eristetään, jotta sairauden leviäminen saataisiin estettyä. Sokeat jätetään oman onnensa nojaan, ainoastaan ruoka-apu toimitetaan reservaatin ulkopuolelta. Ensimmäisten eristettyjen joukossa on silmälääkäri (Mark Ruffalo) ja hänen vaimonsa (Julianne Moore). Aviopari onnistuu salaamaan pitkään, että vaimo näkee yhä. Jostain syystä se mikä sokeuttaa muut, ei pure häneen.

Vähä vähältä reservaatti ajautuu sietämättömään epäjärjestyksen tilaan, jota vaimo lähes yksin koettaa kaikessa hiljaisuudessa korjata. Mutta kun ruoka-apu lakkaa, on sekasorto täydellinen. Inhimillisyys ja sivistys osoittautuvat pintakiilloksi: jokaista ajaa tarve pelastaa oma nahkansa. Täysin pessimistinen tarina ei sentään ole. Kaaoksen keskellä on myös niitä, jotka ovat valmiita jakamaan omastaan.

Blindness perustuu portugalilaisen Nobel-kirjailija José Saramagon tunnetuimpaan romaaniin. Poikkeustilaa kuvaavan Kertomus sokeudesta -romaanin rinnakkaisteoksia ovat Albert Camus’n Rutto ja P. D. Jamesin The Children of Men. Sokeus-aihe puolestaan vie John Wyndhamin jälkiapokalyptisen The Day of the Triffids -romaanin äärelle, jonka Steve Sekely ohjasi elokuvaksi vuonna 1962.

Saramagon kirjoitustyyliin kuuluvat monipolviset virkkeet ja pitkät kappaleet. Kertomus sokeudesta etenee hengästyttävällä vauhdilla, ja lukija joutuu seuraamaan tapahtumavyöryä yhtä järkkyneenä ja avuttomana kuin näkökykynsä säilyttänyt silmälääkärin vaimo. Meirelles on luonut elokuvaansa samantapaisen asetelman. Katsoja asemoidaan ainoan näkevän kaltaiseksi todistajaksi. Katsomiskokemus on koetteleva, ahdistava mutta lopulta myös puhdistava.

Blindness on moraliteetti mutta myös taiteellisesti kunnianhimoinen elokuva, joka avaa katseen, näkyvyyden ja näkemisen kysymyksiä. Meirelles on yrittänyt rakentaa elokuvaansa tapaa, jolla sokeat kokevat todellisuuden. Hän on pyrkinyt pois yhden näkökulman tekniikasta ja antanut tilaa kolmelle. Romaanin fantastiset piirteet ohjaaja on vaihtanut naturalismiin. Valinnat ovat tuottaneet tunnelmaltaan jännitteisen ja kuvakieleltään kiehtovan elokuvan, joka ei miellyttäne kaikkien silmää.