Peter Jacksonin Bad Taste vatkataan Paul Verhoevenin Starship Troopersin kanssa, maustetaan David Cronenbergin Kärpäsellä ja kypsennetään hienovaraisilla efekteillä. Puolessatoista tunnissa voi nauttia District 9:stä.
Suhteellisen pienellä
budjetilla toteutettu District 9 osoittautui Yhdysvalloissa loppukesän yllätyshitiksi ja syystäkin. Siinä yhdistyy parinkymmenen vuoden takainen kauhu-, scifi- ja splatterelokuvien innovatiivisuus nykyaikaiseen kerrontaan. Edellä mainituissa genreissä 1980- ja 90-luvuilla kunnostautuneen, nyt tuottajana toimineen Peter Jacksonin henki leijuukin niin vahvasti projektin yllä, että sitä voisi kuvitella hänen ohjaamakseen.
Jättimäinen, ilmeisen haaksirikkoutunut avaruusalus on 20 vuotta sitten jäänyt leijumaan eteläafrikkalaisen Johannesburgin ylle, ja sen uumenista löytyneet olennot asuvat nykyään pahamaineisessa slummissa. Slummia ryhdytään siirtämään kauemmas ihmisistä, mutta operaatioon osallistuva virkamies huomaa pian joutuneensa omiensa jahtaamaksi. Hänen ainoa toivonsa on piiloutua avaruusolentoslummiin.
Sharlto Copley on loistava pääosassa. Vaikka kasvu lipevästä, poliittisesti korrektista mutta empatiakyvyttömästä byrokraatista kärsiväksi toimintasankariksi ei ehkä ole täysin uskottava, Copley onnistuu saamaan katsojan matkaansa ja pikkuhiljaa puolelleen. Elokuvan efektit ovat uskomattomat, mutta silti ne eivät ole pääosassa, vaan tukevat ihmis- ja alienhahmojensa tarinaa, joka olisi kaivannut vain hienoista tiivistämistä.