Erämaan kutsu tulee taas! Jack Londonin suosittu tarina koirasta Yukonissa kultakuumeen aikana on klassinen kertomus eläimen suhteesta luontoon ja omaan alkuperäänsä. Disneyn uusi versio on sydäntä lämmittävä kokemus.
Buck on tuomari Millerin tuhma, mutta erittäin hurmaava hurtta, joka aiheuttaa kaaosta ison kokonsa ja erinomaisen ruokahalunsa takia. Buck mm. huitaisee kitaansa kokonaisen pitopöydän antimet tuomarin vieraiden ihmetykseksi. Buck kuitenkin ryöstetään kotiovelta ja pian herttainen hurtta löytää itsensä Yukonista rekikoirana. Tästä alkaa Buckin suuri seikkailu, mutta kuuleeko tämä turre lopulta erämaan kutsun vai halajaako hurtta takaisin lemmikiksi ja kotisohvan kunkuksi?
Sen sijaan että elokuvassa käytettäisiin aitoa koiraa, tekijät ovat päättäneet tehdä Buckin täysin tietokoneella. Tai no, Buckia näyttelee Terry Notary, joka on vetäissyt päälleen motion capture -puvun ja näyttelijä muutetaan tietokoneella koiraksi. Haastankin nyt kaikki lukijat kuvittelemaan Harrison Fordin, itse Han Solon, rapsuttelemassa oikean ihmisen vatsaa keskellä erämaata. Olkaa hyvät.
Vaikka ratkaisua on helppo kritisoida ja sille on helppo nauraa, Erämaan kutsu on erittäin pätevä koko perheen elokuva. Ohjaaja Chris Sanders luo Buckista mielenkiintoisen hahmon, jolla on luonnetta ja jota on vaikea vastustaa. Myös Ford on hyvässä vedossa, ja Londonin klassinen tarina liikuttaa kerta toisensa jälkeen. Elokuvaa on myös kuvattu Kanadassa ja Janusz Kaminskin kuvaus hiveleekin silmää. Komeiden maisemien ohella Erämaan kutsu tarjoaa myös huumoria kun Buck törttöilee ja etsii paikkaansa elämässä.
Elokuvan parasta antia on alkupuolella tapahtuva osio, jossa Buck on myyty hyväsydämiselle Perraultille (Omar Sy), joka totuttaa Buckin juoksemaan osana koiravaljakkoa. Kyseessä on hauska ja koskettava esimerkki koiran ja ihmisen kumppanuudesta ja siitä, kuinka paljon hyvää yksi lempeä ihminen voi tuoda kaltoinkohdellun koiran elämään.
Sitä seuraava osio on hillitömän hauska kaikessa huonoudessaan. Dan Stevens ja Karen Gillan ilmestyvät kuvaan hulvattoman hauskoina karikatyyripahiksina, jotka ostavat Buckin koiravaljakon viemään heidät Yukonin kallisarvoisten kultakaivosten luokse, Fordin John Thorntonin vastusteluista huolimatta. Stevens ja Gillan ovat kuin kokonaan eri elokuvasta, eivätkä ollenkaan sovi muuten niin vilpittömän sydämelliseen elokuvaan.
Elokuvan loppu on yllättävänkin väkivaltainen – vaikkakin veretön – eikä siten sovi aivan perheen pienimmille. Erämaan kutsu on kuitenkin selkeästi suunniteltu koko perheen katsottavaksi, joten elokuvan loppu herättää hieman kysymyksiä. Se voi järkyttää nuorempia katsojia, mutta eikö myös lapsilla ole oikeus kokea surua ja pelkoa turvallisissa oloissa, tässä tapauksessa elokuvateatterin penkissä vanhempien välissä istumassa?
Elokuvan loppu on kuitenkin lopulta koskettava kaikessa surullisuudessaan, ja se voi toimia erinomaisena tapana käsitellä vakavia aiheita perheen kesken. Erämaan kutsu ei ole niin syvällinen elokuva kuin se ehkä haluaisi olla, mutta on vaikea olla lankeamatta Buckin tassujen juureen. Elokuva jättää jälkeensä hyvän mielen, enkä yllättyisi jos useampi lapsi vaatisi omaa Buckia kotiin.