Happy End

/ / GENRE ENSI-ILTA 09.02.2018 TÄHDET

Michael Haneken odotettu paluu eurooppalaisen laatuelokuvan pariin on hyytävä, hauska ja todistaa hänen olevan edelleen alansa parhaita.

Michael Haneke on eurooppalaisen elokuvan mestari. Kätketty, Funny Games ja Rakkaus ovat tehneet Hanekesta auteur-ohjaajien kermaa eikä syyttä, sillä hänen elokuvansa ovat pistäviä ja universaaleja – kyynisempi katsoja voisi sanoa pessimistisiä. 75-vuotias ohjaaja palaa valkokankaille elokuvalla, joka on taattua Haneke-laatua – ehkä liiaksikin.

Happy End kertoo Laurentin hajanaisesta perheestä, joka elää Calais’ssa lähellä suurta pakolairleiriä. Laurentin perhe on tavallinen Haneke-perhe; rikkinäinen eikä kukaan pidä toisistaan. Teini-ikäinen Eve on myrkyttänyt äitinsä ja joutuu asumaan isänsä Thomasin luokse. Perheen pää Georges on dementoitunut ja haluaa kuolla. Georgesin tyttären, Thomasin sisaren Annen omistamalla työmaalla on tapahtunut hengenvaarallinen onnettomuus ja Annen poika Pierrekin on juoppo. Yhteenvetona voi sanoa, että kenelläkään ei kulje hyvin tässä perheessä.

Happy End tuntuu ajoittain Haneken parhaalta elokuvalta, ajoittain hänen huonoimmaltaan. Ehkä siksi, että ohjaaja tuntuu koonneen elokuvaansa aikaisempien teostensa parhaat palat. Fanit tunnistavat Haneken tunnusmerkit, kuten luottonäyttelijä Jean-Louis Trintignant, joka ehti jo lähteä eläkkeelle muutamankin kerran, mutta palaa aina mielellään tekemään yhteistyötä Haneken kanssa.

Tarkkaavaisimmat huomaavat useita viittauksia Haneken edelliseen elokuvaan Rakkaus. Ne tuntuvat aluksi hauskoilta, mutta loppua kohden ne alkavat ärsyttää. Happy End ei ole jatko-osa, mutta Haneke on tehny Georgesista lähes saman hahmon kuin Trintignant oli Rakkaudessa, nimeä ja vaimon tukahduttamista myöten.

Myös Isabelle Huppert on Rakkaudesta tuttu, ja viime vuoden Elle-elokuvasta Oscar-ehdokkuuden napannut näyttelijätär on edelleen kovassa vedossa. Huppertia on aina ilo katsoa, sillä näyttelijätär on vaivaton ja elegantti roolisuorituksessaan tiukkana Annena. Myös nuori Fantine Harduin Evena on hyytävä, sillä hän ei koskaan anna ilmi mikä tekee nuoresta Evestä niin karmivan.

Haneke on päättänyt sijoittaa Laurentin perheen Calais’n pakolaisleirin lähettyville. Haneke kritisoi maailman suhtautumista yhteen aikakautemme suurimmista kriiseistä. Vaikka leiri ei ole Happy Endin juonelle välttämätön, se tuo lisää väriä ja kontekstia elokuvaan. Mehukkaasta ja ajankohtaisesta aiheesta olisi tosin saanut enemmänkin irti, mutta silloin tämä ei olisi Michael Haneke -elokuva.

Haneke palaa tuttuihin teemoihin yhteiskunnan pakkomielteistä ja peloista koskien isoveljen valvontaa ja väkivaltaa. Näemme Annen rakennusfirman työmaalla tapahtuvan katastrofaalisen onnettomuuden turvakameran linssin läpi hanekemaiseen tapaan. Joku on aina tarkkailemassa, ja nyt Haneke heittää mukaan myös sosiaalisen median, josta nuorella Evella on pakkomielle.

Kaiken kaikkiaan Happy End on loistava elokuva, mutta se tuntuu ajoittain särmittömältä, vähän kuin huolto-asemalta ostettu greatest hits -kokoelma. Se ei tee elokuvasta huonoa, mutta on vaikea olla tuntematta ohjaajan aikaisempien mestariteosten painoa.