I Feel Pretty

/ GENRE ENSI-ILTA 11.05.2018 TÄHDET

Raikas ja taitava näyttelijäkunta nostaa ulkoisen olemuksen aiheuttamasta itsetunto-ongelmasta kertovan yhden idean elokuvan viihdyttävyyden hieman korkeammalle asteelle.

I Feel Pretty saattaa hyvinkin viedä ajatukset West Side Story -musikaaliin ja Marian laulamaan samannimiseen lauluun. Laulun lyriikat ovat hyvinkin saattaneet toimia jonkinlaisena johtoajatuksena elokuvan kirjoittaja-ohjaajakaksikolle Abby Kohnille ja Marc Silversteinille.

Renee (Amy Schumer) työskentelee suuressa ja arvostetussa Lily LeClaire -kosmetiikkayrityksessä. Mutta ei todellakaan sen hienossa 5. Avenuen pääkonttorissa, vaan China Townissa sijaitsevassa ankeassa kellariloukossa yhdessä teknisen tuen homssuisen Masonin (Adrian Martinez) kanssa. Renee kokee, että hänen pyylevä olemuksensa estää häntä saavuttamasta suurinta tavoitettaan, eli päästä töihin pääkonttorin vastaanottoon.

Itsetunto-ongelmista kärsivä Renee käy spinning-tunneilla, joilla hän ihailee suorastaan täydellisen kaunista Mallorya (Emily Ratajkowski). Eräällä tunnilla pyörän satula hajoaa, Renee putoa lattiaan ja lyö päänsä. Täräyksen takia, tai ansiosta, hän alkaa nähdä itsensä peilistä supermallin näköisenä, ja hänen itsetuntonsa nousee nollasta sataan nanosekunneissa.

Uuden, ehkä hieman harhaiseen omakuvaan perustuvan itsetuntemuksensa myötä Renee alkaa toteuttaa itseltään aiemmin kiellettyjä asioita. Pesulan jonossa hän pokaa itselleen Ethanin (Rory Scovel) poikaystäväksi tätä ennalta tuntematta. Hän myös hakee unelmapestiään pääkonttorin vastaanotosta.

Ei ole suurikaan juonipaljastus kertoa, että hän saa työn, vaikka yleensä sitä tekevät nuoret, hyvin hoikat, kovasti laitetut ja hieman kyllästyneen oloiset ylimieliset naiset. Samalla välit hänen vanhoihin ystäviinsä Vivianiin (Aidy Bryant) ja Janeen (Busy Philipps) rikkoontuvat Reneen muututtua alentuvaksi heitä kohtaan.

I Feel Prettyn johtoajatus on yksinkertaisen selkeä: jokainen meistä on arvokas ulkonäöstä huolimatta, ja myös kauniilla ja menestyvillä ihmisillä on omat heikot kohtansa. Tämä lienee itsestään selvää. Mutta silti ulkonäköpaineet ovat monille jopa musertavia. Erityisesti näin on ikuista nuoruutta, kauneutta ja suosiota palvovassa amerikkalaisessa yhteiskunnassa, jossa juuri muulla kuin omaisuudella ja ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä.

Pääosaa esittävä koomikko, näyttelijä ja käsikirjoittaja Amy Schumer tunnetaan meillä ehkä parhaiten Judd Apatow’n kolmen vuoden takaisesta romanttisesta komediasta Ihan yössä, jonka Schumer myös kirjoitti. Koomikkona hänen ajoituksensa on kohdillaan, ja hänen vaivatonta työskentelyään on ilo katsoa.

Schumer on elokuvan kantava voima, jota muut näyttelijät täydentävät hyvin. Esimerkiksi kosmetiikkayhtiön nuorta toimitusjohtajaa Avery LeClairea esittävä Michelle Williams kärsii piipittävästä puhetavastaan, jonka takia hän ei koe omaavansa riittävää auktoriteettia. Etenkin kuin yrityksen perustaja, hänen isoäitinsä Lily (Lauren Hutton) pyörii kuvioissa edelleen neuvojaan jakaen.

Jos näyttelijät suoriutuvat hyvin, niin ensimmäisen pitkän elokuvansa ohjaavat Kohn ja Silverstein hapuilevat enemmän. Heillä rytmi ja ajoitus eivät ole täysin hallussa. Lähes kaksituntisena elokuva on auttamattomasti liian pitkä ja jää usein junnaamaan paikoilleen hukaten muutoin esiin nousevan hyvän vireensä. Välillä heidän kirjoittamansa vitsit toimivat paremmin, välillä ne aiheuttavat myötähäpeää liian ilmeisinä ja pikkusievinä.

Mukava asetelma ja hyvät näyttelijät nostavat vaatimattoman tarinan juuri ja juuri kolmeen tähteen.