Itkevän naisen kirous

GENRE ENSI-ILTA 18.04.2019 TÄHDET

Keinotekoisesti osaksi Kirottu-universumia tungettu perhekauhu turvautuu äkkisäikytyksiin tunnelman rakentamisen sijaan – eivätkä nekään pelota ennakoitavuudessaan. Jos on nähnyt Itkevän naisen kirouksen trailerin, on nähnyt elokuvan kiinnostavimman hetken.

 

Sosiaalityöntekijä Anna Garcia (Linda Cardellini) epäilee kahden lapsen äidin (Patricia Velasquez) seonneen ja ottaa tämän pienet pojat huostaan. Kun tragedia kuitenkin iskee, äiti syyttää Garciaa, ja eipä aikaakaan, kun kansantarujen pelottava olento alkaa vainota myös sossutädin kahta omaa lasta (Roman Christou ja Jaynee-Lynne Kinchen).

Mitään sen kummempaa ei ole luvassa, sillä Itkevän naisen kirous on viimeisin luku tämän hetken säälittävässä amerikkalaisessa kauhubuumissa, joka on suunnattu teineille ja esiteineille. Koska kohderyhmää ei kiinnosta hiljakseen hiostava psykologinen pelottelu, koostuvat nykykauhuilut sarjasta äkkisäikytyksiä. Koska nekään eivät saa pelottaa liikaa lapsikatsojia, ne pohjustetaan huolellisesti, jotta kaikki tietävät milloin böö-töräys ja kohti kameraa hyppäävä mörkö tulevat. Itkevän naisen kirouksessa suurin osa säikytyksistä on helpon lähestyttävyyden nimissä vielä leikattu mahdollisimman pehmeiksi.

Mitään ei jätetä arvailujen varaan yleisön hämmentämisen pelossa. Vaikka elokuva tekee kiinnostavan rinnastuksen perheväkivallan ja yliluonnollisen voiman jättämien jälkien kanssa, se unohdetaan saman tien. Missään vaiheessa ei myöskään ole epäilystä siitä, etteikö kyseessä ole uhka tuonpuoleisesta. Itse asiassa elokuvan mörköä näytetään niin paljon, että se alkaa jo kyllästyttää – varsinkin kun kyseessä on käytännössä Nunna vaaleammassa asussa ja suttuisemmassa meikissä. Olennolle ei anneta selkeästi rajattuja voimia ja käyttäytymissääntöjä, riittää, että se vähän väliä hyökkää kohti kameraa.

Itkevän naisen kirouksen linkittäminen Kirottu-universumiin on niin keinotekoinen, että se tuntuu heikon lopputuloksen nähneen markkinointiryhmän jälkiajatukselta – mitä se todennäköisesti onkin. Kauhuversumin kaavamaisuutta osoittaa myös se, että Michael Chaves, ensikertalainen pitkän elokuvan ohjaksissa, on pystynyt tekemään täsmälleen samanoloisen elokuvan kuin sitä edeltäneet Anna-Bellet ja Nunnat. Se ei lupaa hyvää kolmannen Kirottu-elokuvan suhteen, jonka ohjaksiin hänet on tyydytty laittamaan.

James Wan on nimittäin tienannut Kirottu-leffoillaan jo sen verran, ettei hänen tarvitse enää vaivautua tekemään mitään, kunhan tuottajan ominaisuudessa valvoo, että sarjan ja sen spin-offien tekeleet täyttävät tietyt yleisöön menevät säännöt. Identtisiä, taustatarinoiltaan hieman eroavia hahmoja heitetään peliin mahdollisimman paljon ja toivotaan, että jostain niistä syntyy uusi franchise. Itkevän naisen kirous on niin löysä tapaus, että sellaista tuskin tarvitsee pelätä.