Jumalan armosta

/ GENRE ENSI-ILTA 15.11.2019 TÄHDET

Ranskalaisohjaajien kärkeen kuuluvan François Ozonin ohjaustyö on varmalla kädellä ohjattu kuvaus katolisen kirkon piirissä tapahtuneesta pedofiiliskandaalista ja sen uhreista.

Muutaman vuoden takainen Oscar-voittajaelokuva Spotlight käsitteli katolisen kirkon pedofiiliskandaalia Bostonissa. Jumalan armosta on eräänlainen ranskalainen vastine Spotlightille – amerikkalaiselokuvaan viitataankin näyttämällä sen juliste poliisiaseman seinällä.

Vaikka François Ozonin ohjaustyö kertookin samasta aiheesta, se on elokuvana täysin erilainen. Berliinin elokuvajuhlilla käsikirjoituksesta palkittu Jumalan armosta käsittelee tapausta, jossa syytettynä on Lyonin kardinaali. Hänen alaisenaan toimiva pappi on käyttänyt lapsia seksuaalisesti hyväksi yli 30 vuotta, mutta asia on pidetty ulkopuolisilta salassa.

Ozon oli suunnitellut tekevänsä tapauksesta ensin dokumentin, mutta lopputulos on draamaelokuva, joka pohjautuu todellisiin tapahtumiin. Kardinaali ja pappi ovat elokuvassa tosielämän henkilöitä, mutta päähenkilöiden sukunimet on muutettu.

Tarinan keskushahmoina on kolme nelikymppistä miestä, joita käytettiin lapsina hyväksi kirkon kesäleirillä 1980-luvulla. Alexandre (Melvil Poupaud) on hyvin toimeentuleva pankkiiri, jolla on rakastava vaimo ja viisi hyvin kasvatettua lasta. Traumat kuitenkin nousevat esiin, kun Alexandre saa yllätyksekseen kuulla, että häntä hyväksikäyttänyt isä Preynat on edelleen papin virassa. Alexandre alkaa käydä kirjeenvaihtoa kardinaali Barbarinin (François Marthouret) kanssa. Kardinaali vaikuttaa yhteistyökykyiseltä. Järjestetään tapaaminen, jossa Preynat tunnustaa tekonsa.

Asia ei kuitenkaan jää siihen. Tarinaan tulee mukaan kaksi muuta miestä. François (Denis Ménochet) on Alexandresta poiketen luopunut katolisesta uskostaan. Emmanuel (Swann Arlaud) on syrjäytynyt ja traumatisoitunut. Heitä kaikkia kuitenkin yhdistää lapsena koetut traumat, jotka ovat isä Preynatin aiheuttamia. He muodostavat tiimin, joka haluaa saada totuuden julki.

Elokuvan näkökulma on siinä mielenkiintoinen, että hyväksikäyttäjää ei tarvitse etsiä. Isä Preynat on ehkä vetäytynyt syrjään, mutta hän ei varsinaisesti pakoile. Kaiken lisäksi hän myöntää tekonsa avoimesti vaikkei käsitäkään tekojensa hirveyttä. Kardinaali Barbarinin ja muiden kirkon työntekijöiden salailu ja tekopyhyys tulevat taas esille vähitellen ja salakavalasti.

Ennen kaikkea Jumalan armosta kertoo kuitenkin siitä, miten seksuaalista hyväksikäyttöä kokeneet ihmiset käyvät läpi traumojaan, ja kaikki tekevät sen omalla tavallaan. Toisten kärsimys on ehkä näkyvämpää kuin toisten, mutta kaikkien sisällä on tapahtunut jotain peruuttamatonta.

Ranskan merkittävimpiin ohjaajiin kuuluva Ozon (s. 1967) on ohjannut urallaan hyvin erilaisia elokuvia eri lajityypeissä (8 naista, Swimming Pool, Aika lähteä). Jumalan armosta on jälleen jotain, mitä hän ei ole tehnyt aiemmin. Kuten amerikkalainen esikuvansa Spotlight, se on tärkeä elokuva tärkeistä aiheesta – vankalla draaman tajulla toteutettuna.

Jussi Huhtala