Kaksi paavia

/ / / GENRE ENSI-ILTA 13.12.2019 TÄHDET

Kaksi paavia on universaali elokuva kontrasteista, jotka ovat entistä näkyvämmät vahvasti polarisoituneessa yhteiskunnassamme. Ideologiset ongelmat voivat olla ratkaistavissa, jos kykenee rakentavaan dialogiin.

Onnistuneen elokuvavuoden kruunaa vuoden kolmas Netflix-yllättäjä. Kaksi paavia on Jumalan kaupungin ja Uskollisen puutarhurin ohjanneen brasilialaisen Fernando Meirellesin mestariteos, joka jatkaa ohjaajansa syvällisten ja ihmiskuntaa tarkastelevien elokuvien sarjaa.

Elokuva on tositapahtumien inspiroima, mutta käsikirjoitusta varten on pakosti jouduttu käyttämään paljon mielikuvitusta. Kaksi paavia tapahtuu suurilta osin suljettujen ovien takana, vain paavin ja kardinaalin välillä. Kukaan ei tiedä, mitä miehet ovat keskustelleet tai miksi tapaamiset ovat järjestetty.

Käsikirjoittaja Anthony McCarten on syventynyt dokumentteihin ja päätellyt historiallisten tapahtumien pohjalta, mitä mahdolliset keskustelut ovat pitäneet sisällään. McCarten on käsikirjoittanut aiemmin muun muassa Stephen Hawkingin elämään pureutuneen Kaiken teorian ja Synkimmän hetken, joka puolestaan kertoo toisesta maailmansodasta Winston Churchillin näkökulmasta. Molemmat elokuvat toivat McCartenille Oscar-ehdokkuuden, eikä ole suuri yllätys, jos Kaksi paavia jatkaa tätä perinnettä.

Elokuvassa kardinaali Jorge Bergoglio (Jonathan Pryce) hakee eroa virastaan paavi Benedictukselta (Anthony Hopkins). Paavi kuitenkin kutsuu Bergoglion Vatikaaniin. Miksi paavi, joka edustaa katolisen kirkon konservatiivisinta siipeä, kutsuu yhden aatteidensa kovimman kriitikon, kirkon mittakaavassa ääriliberaalin Bergoglion tapaamiseen?

Tapaamiset ovat historiallinen tosiasia, niitä järjestettiin kolme vuonna 2012, vuotta ennen kuin Benedictus teki historiallisen päätöksen luopua paavin virasta. Paavin ero oli ensimmäinen 600-vuoteen. Tämän jälkeen liberaali Bergoglio valittiin paavi Franciscukseksi.

Elokuva yhdistelee onnistuneesti paavi Franciscuksen nuoruusvuosia kahden paavin välisten keskustelujen lomaan. Kokonaisuudessaan Kaksi paavia on eheä kuvaus ideologioiltaan vastakkaisten henkilöiden löytämästä keskusteluyhteydestä. Raskaistakin aiheista huolimatta Meirelles ei ole unohtanut huumoria, joka syntyy useimmiten vahvoista kontrasteista.

Kahden paavin yksi kantavista näkökulmista onkin juuri kontrasti, joka osaltaan rakentaa jännitteitä. Viini – Fanta. Jalkapallo – formula. Argentiina – Saksa. Konservatiivisuus – liberaalisuus. Elokuva palkitsee, ja on kiinni ajassaan. Vahvasti polarisoitunut yhteiskunta on täynnä kontrasteja, joiden tutkiminen elokuvallisin keinoin on enemmän kuin tervetullutta.

Siitä syystä Kaksi paavia on samastuttava ja universaali elokuva. Kahden paavin kanssakäyminen ei jää vain heidän välisekseen löpinäksi, vaan on esimerkki siitä, kuinka dialogi voi löytyä myös sellaisten ihmisten välille, jotka ovat eri mieltä lähes kaikesta. Se onnistuu, koska elokuva inhimillistää nämä kaksi, symbolimaista hahmoa. Heitä ei kuvata pyhän Pietarin seuraajina ja Jumalan valtakunnan avainten vartijoina, vaan virheellisinä ja syntisinä ihmisinä.

Elokuvan kantaviin teemoihin lukeutuu luonnollisesti virheiden ja synnin lisäksi myös uskonkysymykset, joka on nykyelokuvalta suotta melko harvinaista. Käsittää sitten Jumalan tai jumalaisen minkälaisena voimana tahansa, ihmisten uskonnollisuutta on aina kiinnostava tutkia. Erityisesti nykyaikana, kun uskonto on siirtymässä modernista yhteiskunnasta syrjään.