Karpo

GENRE ENSI-ILTA 25.09.2020 TÄHDET

Lämmin ja sympaattinen dokumentti avaa uusia puolia mieheen, joka tuli tunnetuksi unohdetun kansan äänenä.

Jää nähtäväksi muodostavatko tubettajien fanit suosikkeihinsa samanlaisia ikuisia suhteita kuin tv:n valtakauden katsojat. On ainakin vaikea kuvitella tubettajille samanlaisia vuosikymmenien uria kuin ammoisille tv-suosikeille.

Ilmiö on maailmanlaajuinen. Ei ole mikään ihme, että alkuvuoden Oscar-gaalassa Tom Hanks oli ehdokkaana parhaaksi näyttelijäksi elokuvasta A Beautiful Day in the Neighborhood. Se kertoo yli 30 vuotta lastenohjelmia tv:lle tehneestä Fred Rogersista, jonka suosion salaisuus oli, ettei hän ikinä muuttunut.

Suomessa vastaava hahmo on Hannu Karpo. Hän tosin teki ohjelmansa aikuisille, mutta ajatus on sama: Karpo antoi äänen ihmisryhmälle, jota muut tuntuvat katsovan alaspäin; tavalliselle kansalle, joka kärvistelee virkavallan ja byrokratian mielivallan ikeen alla.

Karpo teki Yleisradiolle ohjelmia peräti 27 vuotta, mutta ihmisten mieliin hän on jäänyt ensisijaisesti ajankohtaisohjelmasta Karpolla on asiaa, jota hän teki siirryttyään 25 vuodeksi MTV:n palvelukseen.

Ohjelmassa hän käsitteli tapauksia, joissa ihmiset olivat turhaan yrittäneet saada jotain yksinkertaista asiaa oikaistua, mutta huomanneet vain hakkaavansa päätään järjestelmään, jossa kukaan ei pysty heitä auttamaan. Samoin huomion saivat pienet ihmiset, jotka olivat menettäneet omaisuutensa ja/tai terveytensä järjestelmän räikeän virheen tai suoranaisen väärinkäytön seurauksena.

Dokumentti yhdistää kahdeksaakymppiä lähestyvän Karpon selvästi kattavaa haastattelua ja valtavan määrän poimintoja hänen vuosikymmeniäkin vanhoista ohjelmistaan. On erittäin mielenkiintoista nähdä Karpon kehitys vihaisesta nuoresta miehestä vanhaksi vihaiseksi mieheksi. Lopulta hän jäi jopa oman imagonsa vangiksi, nykymaailmassa hänen iholle käyvä vastakkainasettelunsa rinnastuisi somehäpäisyyn ja -maalittamiseen. Yhtenäiskulttuurin Suomessa minkään auktoriteetin kyseenalaistaminen oli kuitenkin mullistavaa.

Karpo-dokkarin on tehnyt Ari Matikainen, jonka käsialaa ovat myös dokumentit Sota ja mielenrauha (2016) ja Russian libertine – Venäjän vapain mies (2012). Ennen kaikkea Karposta tulee kuitenkin mieleen Matikaisen ensimmäinen pitkä dokumentti, vuoden 2007 Yhden tähden hotelli. Pienimuotoinen teos kertoi muusikko Jorma Kääriäisestä lämpimällä ja koskettavalla tavalla, joka toi tästä esiin aivan uusia puolia. Samalla tavalla Karpo saa parhaimmillaan herkistymään kohteensa haavoittuvuuksille, oli miehestä muuten mitä mieltä tahansa.

Hannu Karpo on sellainen suomalaisen tv-viihteen monumentti, suorastaan järkäle, että hän on ansainnut tällaisen lämpimän ja sympaattisen dokumentin – kaikkine myötäkarvaan silittelyineenkin. Ei dokumentti toki käännä silmäänsä varsinkin uran loppupuolen arveluttavilta jutunjuuren väkisin vääntämisiltä, vaikka sitten luontokappaleita kiusaamalla.

Dokumentti on terveellista katsottavaa myös niille, jotka eivät Karpoa muista tai tunne, sillä se kertoo, miten valtavasti Suomi on muutamien vuosikymmenien aikana muuttunut.