Saksalaisen rytmijynkkymusiikin itseoikeutettu hidalgo ja suurmestari Scooter lauloi vuonna 1999 julkaistussa hittibiisissään ”nopeammin, voimakkaammin, Scooter!” Tätä monia kansakuntia innostanutta laulua voisi huutaa myös yllätyshitti Kingsman: Salainen palvelu -agenttiseikkailun kakkososan tahdissa.
Tosin Scooteria ei Kultaiseksi kehäksi nimetyssä elokuvassa nähdä. Muuten meininki on astetta nopeampaa, voimakkaampaa, räävittömämpää, isompaa ja hilpeämpää. Ja sitä on ehkä jopa hivenen liikaa.
Ensimmäisestä seikkailusta tuttu Eggsy (Taron Egerton) lähtee huumeparonitar Poppyn (Julianne Moore) perään, kun ilkeämielinen naikkonen on myrkyttänyt kaikki maailman huumeet. Onpa hän tehnyt muitakin jekkuja Kingsman-organisaation harmiksi. Avukseen brittiagentti saa yllättävän tahon Amerikan Yhdysvaltojen cowboy-junteista sekä joitakin tuttuja hahmoja ensimmäisestä leffasta.
Tällä kertaa leffassa otetaan vahvasti kantaa poliitikkojen tekopyhyyteen ja narsistiseen megalomaniaan. Huumeiden käyttäjien oletetaan olevan pelkästään joitain vähäosaisempia ihmisiä, mutta kuten Jane Goldmanin ja ohjaaja Matthew Vaughnin käsikirjoitus osoittaa, huumeita käytetään jokaisessa ihmisryhmässä. On täyttä tekopyhyyttä väittää muuta. Valtioiden päämiehet saavat myös normikäsittelyn, eli heidät esitellään omahyväisinä paskiaisina.
Vaikka kaikki on nyt isompaa, alapäätyylisempää ja jopa oksettavampaa, jää kakkososa silti ensimmäisen jalkoihin. Mark Millarin luomaan sarjakuvaan perustuvat elokuvat ovat liian samankaltaisia keskenään.
Ensimmäisen osan yllättävyys, väkivaltaisuus ja todella räävittömät vitsit saivat katsojan äimistymään, koska elokuva vaikutti päällisin puolin pelkältä harmittomalta James Bond -pastissilta. Nyt samaa yllätyselementtiä ei ole enää käytettävissä, joten elokuvantekijät eivät ole voineet muuta kuin lisätä kierroksia, jotta pystyisivät peittomaan erinomaisen ensimmäisen osan. Se ei nyt aivan riitä, vaan pitäisi keksiä jotain uutta hyväksi todetun reseptin lisäksi.
Silti Kingsman: Kultainen kehä onnistuu naurattamaan hieman rankemmasta viihteestä pitäviä ihmisiä. Elokuva pitää katsojan tarpeeksi hyvin otteessaan ja onnistuu samalla viihdyttämään erinomaisesti, joten sitä voi suositella täydelliseksi lääkkeeksi syysmasennusta vastaan. Toivottavasti ohjaaja Vaughn löytää joitain uusia kerronnallisia keinoja väistämätöntä kolmatta osaa varten.