Kalliisti toteutettu fantasiaseikkailu haluaisi olla seuraava Taru sormusten herrasta, mutta vaikka sen puitteet ovat komeat, heikko keskushenkilö ja yllätyksetön tarina painavat sen genressään keskitasolle.
Kultainen kompassi on uusin yritys toistaa Tarun sormusten herrasta (2001 – 2003) valtava taiteellinen ja kaupallinen menestys. Se perustuu Philip Pullmanin fantasiaseikkailuromaanitrilogian Universumin tomu (His Dark Materials) ensimmäiseen osaan ja on lähtöisin samalta studiolta kuin Sormusten herra.
Ohjaaja-käsikirjoittajalleen Chris Weitzille se on ensimmäinen valkokankaalle tehty soolo-ohjaus. Weitz on aiemmin ohjannut kaksi komediaa yhdessä veljensä Paulin (American Pie) kanssa ja niistäkin vain Poika (About a Boy, 2002) on nähty Suomessa teatterilevityksessä.
Arviolta 150 miljoonaa dollaria maksanut fantasia on kunnianhimoinen hanke suhteellisen kokemattomalle ohjaajalle. Iso budjetti näkyy lopputuloksessa selvästi: Kultainen kompassi on komean näköinen, huolella toteutettu eeppinen fantasiaseikkailu, josta henkii kaikinpuolinen laadukkuus. Elokuvan heikkoudet piilevätkin kokonaan muualla kuin tuotantoarvoissa.
Tapahtumapaikka on yksi meidän universumimme rinnakkaisuniversumeista, jossa on myös maapalloa vastaava planeetta. Siellä asiat ovat kuitenkin hiukan toisin kuin meillä. Monenlaisista pienistä eroavaisuuksista hätkähdyttävin on se, että tämän maailman asukkaiden sielu ei ole heidän kehonsa sisäpuolella, vaan se kulkee heidän rinnallaan eläimen hahmossa. Näistä ihmisten rinnakkaisolennoista käytetään nimitystä daimon.
Lyra Belacqua (Dakota Blue Richards) on varhaisteini-iässä oleva tyttö, jonka tie johtaa suureen seikkailuun. Hän joutuu matkustamaan kauas lumiseen ja jäiseen pohjolaan selvittääkseen, minne hänen paras ystävänsä ja heidän molempien lukuisat muut ikätoverit ovat kadonneet. Mysteeri näyttää liittyvän jotenkin Lyrasta oudon kiinnostuneeseen, pahansuopaan neiti Coulteriin (Nicole Kidman).
Arvoitukset alkavat ratketa kaukana Huippuvuorilla, ja matkan varrella tutustutaan mm. ilman halki lentäviin noitiin sekä valtavan kokoisiin puhuviin jääkarhuihin. Apunaan suuressa seikkailussa Lyralla on kultainen kompassi: jo kadonneeksi luultu reliikki, jonka avulla voi saada vastauksen kaikkiin kysymyksiin.
Kultaisen kompassin maailma fantasiahahmoineen on luotu pieteetillä. Laajakangas on täynnä näyttävää silmäkarkkia paitsi jylhien maisemien ja uskottavien miljöiden, myös digitaalisesti luotujen hahmojen muodossa. Elokuva on yksi viime vuosien parhaista osoituksista siitä, että cgi-hahmoja on mahdollista sijoittaa näytelmäelokuvaan siten, että ne eivät muutu itse tarkoitukseksi vaan niistä tulee kokonaisuuden luonteva osa.
Upeiden puitteidensa sisällä Kultainen kompassi kertoo kuitenkin niin rutiininomaista ja yllätyksetöntä fantasiatarinaa, että se tuntuu miltei luonnonvarojen tuhlaukselta. Myös tarinan keskushahmo, Lyra-tyttö jää varsin värittömäksi ja yhdentekeväksi. Jos Lyra poistuu kuvasta pitemmäksi aikaa, katsojan pitää suorastaan ponnistella muistaakseen miltä tämä näytti.
Koska tekijöillä on lisäksi ollut luja usko koko trilogian filmaamiseen, Kultaisen kompassin tarinalla on alku mutta ei varsinaista loppua. Elokuva kertoo vasta Lyran ensimmäisestä tehtävästä, ja esimerkiksi Daniel Craigin näyttelemä sinänsä kiintoisa lordi Asriel jää vasta pelkäksi sivuhahmoksi.