NYTPÄ TAHDON OLLA MÄ

GENRE ENSI-ILTA TÄHDET

Dokumentti yhden opettajan vetämästä yhden huoneen kyläkoulusta oli suuri hitti Ranskassa, jossa sen näki noin kaksi miljoonaa ihmistä.

[Johnny English]Suomesta tällaiset koulut ovat käytännössä kadonneet, mutta Ranskan maaseudulla yksi opettaja voi edelleenkin opettaa yksin useita ikäluokkia. Nytpä tahdon olla mä –elokuvassa seurataan muutaman vuoden vanhasta vähän yli kymmenvuotiaisiin vaihtelevien oppilaiden koulunkäyntiä opettaja Georges Lopezin johdolla suunnilleen yhden vuoden ajan. Vaikka tuollaisesta aataminaikaisesta opettamisesta olisi mitä mieltä tahansa, ei voi olla ihailematta Lopezin kykyä hanskata huoneellista eri ikäisiä pikkulapsia. Välillä miehen motiiveissa on havaitsevinaan liiallistakin omaan valtaansa ihastumista, välillä taas tippa nousee silmään, kun näkee hänen reaktionsa taas uuden koululaisjoukon jättäessä hänen pienen opinahjonsa suuren maailman jättikouluihin lähtiessään.

Elokuva ei pyri aktiivisesti osallistumaan tapahtumiin, vaan se taltioi niitä pitkiä toveja lähes paikallaan. Katell Djianin ja Laurent Didierin kuvaus seuraa unelmoivasti vuodenaikojen vaihteluita, välillä kamera on kuin liimattu pienten oppilaiden poskiin. Parhaimmillaan elokuva vie katsojat pienen ranskalaiskylän yhteisöllisyyteen, kun koko perhe kokoontuu pähkäilemään koululaisen kertotaulukotitehtävää. Mielenkiintoisimmat rinnastukset tapahtuvat, kun koulun oppiaineiden takelteleva tankkaaminen rinnastuu samaisten oppilaiden kotimaatiloillaan suorittamaan ongelmattomaan traktoreiden pyörittämiseen ja perheen vielä pienemmistä huolehtimiseen. Pahimmillaan dokumentti nostaa mieleen jo tukahdettuja muistoja lapsuuden julkisista nöyryytyksistä, kun kieli ei vääntynyt sanomaan jotain sanaa, tai käsi ei suostunut piirtämään jonkin kirjaimen koukeroa oikeaan suuntaan patisteluista huolimatta – tai juuri niiden takia.

Elokuva on varmasti aivan loistava sellaisten ihmisten mielestä, joista mikä tahansa missä on pieniä lapsia on ihanaa, ja jotka edelleen pitävät kansakoulun aikaisen luokanopettajansa kuvaa kirjahyllyssään. Muut saattavat välillä kiemurrella vaivautuneesti kameran tunkiessa puolustuskyvyttömien oppilaiden yksityisasioihin, varsinkin kun opettajalla tuntuu silloin tällöin olevan kamala hinku saada esiteinejä itkemään. Missään nimessä tämä pitkä ja unelmoiva dokumentti ei ole lastenelokuva, vaikka elokuvaa mainostetaan lastenvuoden avauksena. Alun perusteella juhlavuodesta on tulossa kohteensa unohtava aikuisten keskinäisen hymistelyn kerho.