Oceans

6.4.2011 18:00
MAA / / VUOSI GENRE ENSI-ILTA 8. huhtikuuta

Oceans on hienointa silmäkarkkia, mitä valkokankailla on nähty sitten vuoden 2003, kun ohjaajakaksikon edellinen elokuva, Siivekäs muutto, sai Suomen ensi-iltansa. Siinä missä Siivekäs muutto -lintudokumentti oli ylistys yläilmojen vapaudelle, Oceans on katsaus valtamerien monimuotoisuuteen.

Rapuarmeijat marssivat sotaan kuin fantasiaelokuvassa, makrillit joutuvat Normandian maihinnousun kaltaiseen höykytykseen, rausku imitoi Star Warsia ja hieman erikoisempi katkarapu näyttää eksyneen merenpohjalle toiselta planeetalta. Luonto todella on ihmeellisempää kuin fiktio.

Kehystarinan virkaa kuvallisessa tykityksessä hoitaa löyhä miete siitä, miten valtameren käsitteen voi selittää lapsille ja millainen historia valtamerillä on ollut. Alkeellinen juoni auttaa siirtymään irrallisista kohtauksista seuraavaan. Ajoittain kuullaan kertojaääneltä pari mietelausetta elämästä ja ihmisten vastuusta, mitkä lähinnä haittaavat merellisen tunnelman immersiota. Repliikkejä on onneksi todella vähän ja korvia hivelevät useimmiten vain meren äänet tai tunnelmaa nostattava musiikki.

Dokumenttia odottaville Oceans on varmasti pettymys. Elokuvassa nähtävistä 80 lajista ei opi mitään konkreettista, eikä filmillä edes lue tai kuulu, mikä laji kulloinkin on nähtävillä.

Tietopakettia enemmän Oceans on kuin merellinen sinfonia, jossa eläimet ovat soittimia. Ensin ylväs iguana kurkkii kulmiensa alta. Pari värikästä kalaa ui ohi. Iguana palaa kuviin ja sukeltaa sulavasti pinnalle, missä delfiinit liittyvät kuoroon ja nopeuttavat tahtia. Harmaat vauhtikoneet pomppivat pitkin meren pintaa. Vauhti kiihtyy ja kiihtyy, voltteja litsis ja loiskis – kunnes jättimäinen ryhävalas hyppää ylös ja mossahtaa vedenpintaa vasten näyttävästi. Seuraa rauhallinen sykkeen palauttava aaria, jossa rausku leijailee kuin avaruuden tyhjiössä. Näin edetään aina kohti seuraavaa häikäisevää kohokohtaa, oli se sitten myrskyaallokossa kyntävän laivan tumma soolo tai meduusaparven rauhallinen harmonia.

Elokuvaa kuvattiin neljän vuoden aikana kaikilla valtamerillä kaikkiaan 54 eri paikassa. Filmille tarttui valikoitu joukko nokkelia, outoja, hämmästyttäviä ja ihailtavia eläimiä evineen ja räpylöineen. Varmistaakseen kirkkaan kuvan eläinten arjesta kuvausryhmä pitäytyi enintään 50 metrin syvyydessä. Synkkien pohjien valohirviöitä ei siis tarvitse pelätä. Oceans on muutenkin harvinaisen siistitty luontokuvaus. Se ei traumatisoi katsojiaan eläinten raa’alla ruokaketjulla, kuten niin monet opetusvideot tekevät. Huikeita kuvakulmia ja lähiotoksia katsoo ihaillen, vaikka ennakkoon pelkäisikin käsittämättömän kokoisia valaita ja terävähampaisia haita. Täysin vailla hyökkäyksiä elokuva ei ole, mutta ne ovat majesteettisia ja lyhyitä, eivät pelottavia tai mässäileviä.

Kuvamateriaalin hätkähdyttävyys rantaan vyöryvien aaltojen päällä ja kosketusetäisyydellä eläimistä on niin hienoa, että tietokonegrafiikan käyttöä epäilee väistämättä. Olemmehan me tottuneet laiskoihin tekijöihin, jotka tuputtavat kolmiulotteista tietokonemallinnusta unohtaen, mitä kaksiulotteisella kameralla saa aikaan. Kuvausryhmä kehitti elokuvaa varten kameratorpedoja, joita hinattiin veneen perässä, sekä matemaattisesti horisontin korjaavan nosturikameran, jolla voitiin kuvata pahassakin aallokossa ilman kuvan heilumista. Tekijöiden omistautuminen asialleen on toki tuttua jo Siivekäs muutto -elokuvasta, johon kuvausryhmä erikseen kasvatti linnut munista aikuisiksi voidakseen kuvata niiden lentoa lähietäisyydeltä.

Oceans-elokuvan maailmaan kirjaimellisesti uppoutuu. Kuvamateriaali nostaa suupielet pakottamatta hymyyn ja äänivalli vavisuttaa rintaa, kun meri opettaa ihmiselle nöyryyttä. Oceans näyttää, että meressä on monenlaista elintapaa ja eläjää, jos vain ihminen sen sallii.

Jani Svensk

Tähdet: ★★★★★

Oceans – Traileri


Filmtrailer.com

Lisää luettavaa