Pertsa ja Kilu

GENRE , ENSI-ILTA 14.07.2021 TÄHDET

Nostalgiset nuorisolaissankarit Pertsa ja Kilu jahtaavat Arpinaamaa Kotkan merimaisemissa

Kotkan komeissa merimaisemissa kuvattu Pertsa ja Kilu perustuu Väinö Riikkilän 1950-luvulla kirjoittamiin nuortenkirjoihin, joissa kaksi tervehenkistä ja tomeraa nuorukaista seikkailee erilaisissa kiperissä tilanteissa. Nuorisodekkareiksikin niitä voisi kutsua, sillä juonikuvioissa on aina mukana jonkinlainen rikos. Eräänlaisia kotimaisia Viisikko-seikkailuja siis.

Pertsa ja Kilu on kirjasarjan toinen kirja, vaikka Taavi Vartian ohjaama ja käsikirjoittama elokuva perustuukin sarjan ensimmäiseen, Viimeiset kaanit -nimiseen vuonna 1951 julkaistuun kirjaan.

Kotkan pankki ryöstetään ja samalla katoaa myös kauppaneuvoksen vene. Arpinaamainen pankkiryöstäjä (Elias Westerberg) ja tämän tyttöystävä (Mimosa Willamo) ajavat saaristossa karille ja saalis uppoaa meren pohjaan. Sattumoisin Pertsa (Olavi Kiiski) ja Kilu (Oskari Mustikkaniemi) ovat paikalla johtaja Ritavuorelta (Veeti Kallio) lahjaksi saamalla veneellään.

Pian poikien epäilykset heräävät, ja kun ryöstösaaliin palauttamisesta on luvattu palkkio, ryhtyy kaksikko selvittelemään tapausta. Palkkiolla voisi nimittäin pelastaa Pertsan perheen rahahuolet, eikä heidän tarvitsisi muuttaa Imatralle Kotkan sahan lomautusten takia.

Seikkailijat perustavat oman salaseuran, Viimeiset kaanit, johon valikoidaan naapuruston luotettavimmat tytöt ja pojat sekä nuori toimittaja Pirkko (Sara Vänskä). Yhdessä porukka lähtee kohti suurta seikkailua, jonka varrella nähdään niin itsetehtyjä lentokoneita kuin sukellusveneitäkin, opitaan kuinka pahasti Pohjanlahti on rehevöitynyt sekä jännitetään sankareiden puolesta.

Pertsa ja Kilu on hyvin tehty nuorisoelokuva, mutta se on samalla hämmentävä nostalgiatrippi, eikä sen vanhanaikaisuutta voi olla huomaamatta. Vaikka elokuva sijoittuu nykyaikaan, on sen lavastuksessa ja puvustuksessa paljon 50-lukulaisuutta, fiftaria.

Se tuntuu olevan myös omituisella tavalla hyvin mustavalkoinen filmi – ei arvomaailmaltaan (vaikka tytöt jäävätkin taas pieniin sivurooleihin) vaan kuvaukseltaan. Se on paikoitellen tehty kuin vanhojen Suomi-filmien kaavalla. Liekö kyseessä ohjaajan henkilökohtainen nostalgiatrippi lapsuutensa maisemiin ja tunnelmiin?

Pertsa ja Kilu on pätevä ja hyvin tehty seikkailu, mutta miten mahtaa nykynuoriso ottaa vastaan näin vanhakantaisen elokuvan? Jatkoahan olisi toki luvassa, mikäli menestystä sille suodaan.

Niko Ikonen


YouTube video