Raja

/ GENRE , ENSI-ILTA 28.09.2018 TÄHDET

Ali Abbasin ainutlaatuisessa peikkotarinassa ei enää olla Muumilaaksossa.

Olipa kerran ruma nainen, joka työskenteli tullissa ja pystyi haistamaan (kyllä, oikeasti) epäilyttävän käytöksen jo kaukaa. Erilaiseksi itsensä tuntevana hän on ollut yksinäinen koko ikänsä. Kun hän äkkiä kiinnostuu hieman itsensä kaltaisesta miehestä, hän löytää vastauksia kysymyksiin, joita ei edes tiennyt kysyä. Samalla Ali Abbasi saa tilaisuuden kertoa roisin sadun, jonka kaltaista ei taatusti tänä vuonna näe.

Ihailemisen arvoisin asia Rajassa on – varsinkin Abbasin edellisen, ei täysin onnistuneen kauhutarina Shelleyn jälkeen – se, että tarina olisi helposti voinut jämähtää täysin ylivedettyjen kulttiteosten maailmaan. Ei niin ettemmekö pitäisi sellaisesta, mutta palkintoja jakavat juryt yleensä tuppaavat karsastamaan moista. Raja onnistuu kuitenkin jopa koskettamaan.

Ystävät hämärän jälkeen -kirjailija John Ajvide Lindqvistin novelliin perustuva, taatusti tämän vuoden Cannes-tarjonnan oudoin elokuva sai yleismaailmallista ylistystä ja voitti Un Certain Regard -sarjan. Samaisesta sarjasta aloitti voittokulkunsa toinenkin Eero Milonoffin tähdittämä elokuva, Hymyilevä mies. Paneskelevat peikot julistettiin kaiken lisäksi Ruotsin kandidaateiksi ei-englanninkielisen Oscarin kategoriaan.

Rajan odottamaton menestys on kuitenkin täysin ansaittua. Siinä ei ole oikeastaan mitään mikä ei toimi – ehkä lukuun ottamatta sysisynkkää sivujuonta, jota ei löydy alkuperäisestä tarinasta – ja yltiöpäisimmätkin hetket (novellin lukeneet varmaan arvannevatkin mihin viittaamme) on käsitelty hyvällä maulla. Ne kirvoittanevat joitakin hermostuneita naurahduksia, mutta loppujen lopulta nekin tuntuvat täysin elimellisiltä ja tarpeellisilta.

On myös ihmeteltävä näyttelijätyön laadukkuutta, kun ottaa huomioon pääosissa tarvittujen maskeerausten määrän. Eva Melander ja Eero Milonoff näyttelevät todellisia hahmoja, joista oikeasti välittää, ei vain yksiulotteisia olentoja. Tosin Milonoffille on annettu enemmän tilaa piehtaroida eläimellisemmällä puolellaan. Hänen toukilla mässäilyään seurattuaan ei enää kyseenalaista miehen paneutumista taiteeseensa. Jo senkin vuoksi, että rehellisesti sanottuna emme enää uskaltaisi.

Cannesissa tuotti suurta nautintoa todistaa kuinka vierustoveri hiljalleen tajuaa, että vaikka ohjaajan ja elokuvan nimi vihjaa toisin, kyseessä ei olekaan jonkinlainen dokumentti aikamme pakolaiskriisistä, ja hänen kasvoillaan alkaa paistaa silkka paniikki. Varoituksen sana on silti paikallaan: Vaikka juonikuvaus kuulostaa tarpeeksi päättömältä herättääksen hörähdyksiä, ja vaikka mukana on muutamia herkullisia piikkejä Suomesta, Raja ei ole mikään iloinen tarina.

Abbasi ei pelkää esittää miten ihmiset suhtautuvat ”muihin”, ja vaikka puhutaan mytologisista olennoista ei katsoja voi olla ajattelematta joitakin ihmiskunnan pimeimpiä hetkiä. Viha on aina samaa, tuntuu olevan ohjaajan sanoma. Silloin ei ole merkitystä ihonvälillä, uskonnolla – tai hännällä.


Aiheeseen liittyvät elokuvat

Aiheeseen liittyvät jutut