Ruotsalaisen elokuvan ihmelapsi Lukas Moodysson (s. 1969) on eräs sukupolvensa, ei vain lahjakkaimmista, vaan pelottomimmista ohjaajista. Moodyssonin uusin elokuva, ymmärrettävästi tasan yhdellä kopiolla levitykseen saapuva Reikä sydämessäni, on uskomattoman rohkea, sokeeraava ja ajatuksia herättävä teos, jonka kuvilta olisi houkuttelevaa suojautua mutta lopulta lähes mahdotonta tehdä niin.
Reikä sydämessäni sijoittuu trollhättanilaiseen kerrostaloasuntoon, joka voisi aivan yhtä hyvin sijaita Tukholmassa tai vaikka Moodyssonin kotikaupungissa Malmössa. Sijainnilla ei ole lopulta väliä, mutta kerrottakoon että kyseessä on sama asunto, jossa Moodysson asui tosielämässä edellisen filminsä Lilja 4-ever (2002) kuvausten aikana.
Elokuvan asunto on Rickardin (Thorsten Flinck), amatööripornoa tekevän yksinhuoltajaisän, jonka poika Eric (Björn Almroth) on lähes sairaalloisen ujo ja eristäytynyt teini. Samalla kun Eric pysyttelee yksin huoneessaan ja peittää korvansa raskasta industrial-musiikkia toistaviin kuulokkeisiin, Rickard kuvaa kotipornoa yhdessä ystäviensä Tessin (Sanna Bråding) ja Gekon (Goran Marjanovic) kanssa. Videon tekeminen vie kolmikon niin henkisen kuin fyysisen alennustilan äärelle sekä emotionaalisen syrjäytyneisyyden ytimeen, joka kalvaa tiensä luuhun saakka videokameralle vuodatettujen monologien tahdittamana.
Moodyssonin transgressiivinen visio on merkitykseltään ohjaajansa tähän mennessä moniulotteisin, mutta samalla graafisella tasolla suorin ja väkivaltaisin. Reikä sydämessäni käsittelee etenkin hyväksikäyttöä. Se on henkisiltä raiteiltaan suistunut tosi-tv-draama, psykoosiin ajautunut Big Brother -jakso, jossa päähenkilöt tekevät kameran edessä mitä tahansa kilpailukykyisen sisällön eteen. Omasta sokkiarvostaan äärimmäisen tietoinen elokuva kritisoi haluamme nähdä kaikki ja lopulta enemmän mitä haluammekaan, mutta minkä silti katsomme ja vaikka pahoinvoinnin vallassa.
Reikä sydämessäni ei ole suora hyökkäys itse pornoteollisuutta kohtaan. Sen sijaan se kritisoi pornon ja tosi-tv:n kykyä alentaa ja arpeuttaa osallistujansa. Se kritisoi vaihetta, jossa videokamera muuttuu kohteistaan jauhelihaa tekeväksi myllyksi, joka on pidettävä tyydytettynä joko repimällä auki kaikkein intiimeimmät sielunsopukat tai silpomalla häpyhuulet vastaamaan markkinoiden suosimaa kauneuskäsitettä. Tai jos mikään muu ei enää herätä yleisön huomiota, niin juomalla oksennusta toisen suusta kuvottavan ruokaorgian kliimaksina.
Viimeksi mainittu liittyy myös Moodyssonin pyrkimykseen nostaa tapetille länsimaisen kulutusyhteiskunnan suruton mässäily- ja tuhlausmentaliteetti sekä kritiikitön ja umpisokea brändipalvonta. Sanomaa tehostaakseen ohjaaja on sumentanut elokuvasta kaikki kaupalliset logot ja tuotemerkit. Lopputulos toimii julistuksellisen tason ohella myös taiteellisesti, sillä hämärretyt pläntit lisäävät kokonaisuuden vieraannuttavaa tunnelmaa. Sitä Moodysson ruokkii myös repivillä äänitehosteilla, raa’alla mutta ei liian vatkaavalla kuvauksella, silvotulla narraatiolla sekä väliin leikatuilla lähikuvilla kirurgisista operaatioista, joiden kohteena on useimmiten naisten genitaalialue.
Kaikki tämä on tarkoituksellisen rumaa, kamalaa ja ahdistavaa, jonka vuoksi Moodyssonin kyky pystyä jälleen välittämään hahmoistaan niin autenttisesti korostuu entisestään. Ei vain Eric ja Tess, vaan myös Rickard ja Geko, kehittyvät lähes häiriinnyttävän empaattisiksi elokuvan aikana. Tämä on tärkeää, jotta pystymme välittämään siitä, miksi heidän elämänsä on niin pohjattoman surullista. Jotta pystymme pohtimaan, miksi he puhuvat lähes pelkästään pornosta tai kosmeettisesta kirurgiasta, tai miksi Geko ehdottaa Rickardille, että veisi Ericin ampuradalle, kun isä kysyy mielipidettä kuinka saisi paremmin yhteyden poikaansa. Näyttelijöiden suoritukset ovat niin kivuliaan välittömiä, että nelikko tuntuu kuin suoraan todellisuudesta irrotetulta.
Reikä sydämessäni on ihailtavan tinkimätöntä ja ennen kaikkea umpirehellistä elokuvaa, jonka tekijä huutaa viestinsä ulos kuin ase ohimolla tai kuin raivohullun manauksen vallassa. Se on puhdistava, lähes uskonnollinen kokemus, ja parasta vastalääkettä elokuvan ajoittain ahdistavalle funktiolle pelkkänä todellisuuspakoisena viihteenä. Reikä sydämessäni ei ole viihdettä, vaan julistus, mielipide, sokkihoito ja terapiaistunto samassa paketissa, sekä loistava muistutus mihin elokuva voidaan ilmaisumuotona valjastaa.
Fucking Åmål (1998) ja Kimpassa (2000) tekivät Lukas Moodyssonista ruotsalaisen elokuvan kiinnostavimman uuden äänen, Lilja 4-ever ja Reikä sydämessäni Euroopan kärkikaartiin kuuluvan mestarin.