Steven Spielberg on hengästyttävän nopea ohjaaja, kun sille päälle sattuu. Sarjakuvafilmatisointi Tintin seikkailut kiertää vielä teattereita, kun valkokankaille saapuu uusi ohjaustyö Sotahevonen. Seuraava Spielbergin elokuva, historiallinen valtiomieselämäkerta Lincoln, on jo jälkituotannossa.
Kymmenisen vuotta sitten nähtiin samanlainen putki Spielbergin elokuvia, kun puolentoista vuoden sisällä teattereihin tulivat A.I. – Tekoäly, Minority Report ja Ota kiinni jos saat.
Nopeasta työskentelytyylistään huolimatta Spielberg ei kuitenkaan ole koskaan mikään hutiloija Ed Woodin tyyliin. Tukena hänellä ovat paitsi isot budjetit ja hyvin öljytty tuotantokoneisto myös lahjakkaat kuvausryhmän vakiojäsenet. Janusz Kamínski on kuvannut kaikki Spielbergin elokuvat vuoden 1993 Schindlerin listasta lähtien. Vielä pitempään hänen kanssaan ovat työskennelleet palkitut veteraanit, leikkaaja Michael Kahn ja säveltäjä John Williams. Nämä kolme huipputekijää ovat nytkin mukana.
Michael Morpurgon vuonna 1982 julkaistuun nuortenkirjaan perustuva Sotahevonen sijoittuu noin sadan vuoden takaiseen Englantiin. Katsojan silmien eteen tuodaan kauniita kuvia devonilaisesta kylästä, joka muistuttaa Babe-leffan idyllistä maalaismaisemaa hanhineen ja lampaineen. Melkeinpä odottaa hetkeä, jolloin pihapiiriä kiertelevä hanhi alkaa puhua. Mutta ei sentään. Vaikka hevonen onkin keskeisessä roolissa, kyseessä on nuorten ja aikuisten draama eikä eläinsatu.
Nuori Albert (Jeremy Irvine) seuraa ihaillen kotinsa lähellä syntyneen varsan elämän ensivaiheita. Albertin isä (Peter Mullan) ostaa eläimen huutokaupasta, vaikka se ei tilalla tarvittavaksi työhevoseksi oikein sovikaan. Isompi ongelma on se, että isä maksoi hevosesta enemmän kuin perheellä olisi varaa.
Albert antaa hevoselle nimeksi Joey ja onnistuu kouluttamaan sen peltotöihin, mutta kun sade pilaa naurissadon, on köyhän perheen pakko myydä polle armeijan käyttöön. Poika ja hevonen joutuvat eroon toisistaan. Joey kokee ensimmäisen maailmansodan pyörteissä uskomattomia seikkailuja ja kohtaa erilaisia ihmisiä. Sitten myös Albert värvätään armeijaan.
Hevonen on kaunis ja kuvauksellinen eläin, mutta Joey-hepasta ei oikein ole vakavan perhedraaman päärooliin. Hevosella ei tunnu olevan samanlaista ilmaisukykyä kuin vaikkapa Lassie-elokuvien koirilla. Hevonen on kuin dramaturginen shakkinappula, jonka kautta kuvataan eri roolihenkilöiden elämää ja tapahtumia. Kokonaisuus tuntuu hieman liian pitkältä, kun kahteen ja puoleen tuntiin yritetään mahduttaa hieman liian monta jännittävää ja riipaisevaa vaihetta. Spielbergille ominainen pateettisuus lähtee välillä liiankin kovaan laukkaan.
Ohjaajan mestarin kädenjälki kuitenkin näkyy hohtavan punaruskeassa visuaalisessa ilmeessä ja hallitusti rakennetuissa suurissa kohtauksissa. Se ei kuitenkaan riitä. Sotahevonen sai kuusi Oscar-ehdokkuutta, joista vahvimmilla se on kuvauksessa, lavastuksessa ja musiikissa. Parhaan elokuvan palkintoa näillä eväillä ei kuitenkaan ansaita.
Sotahevonen -elokuvan traileri
Filmtrailer.com