Supercool on aika erikoinen komediatapaus. Jos ei paremmin tietäisi, voisi elokuvaa väittää 1990-lukulaiseksi amerikkalaiseksi alapäähuumorisekoiluksi. Mutta ei! Supercool on suomalaisen Yellow Film & TV -tuotantoyhtiön tuottama komedia, joka on kuvattu Yhdysvalloissa sikäläisten näyttelijöiden voimin.
Jussi-palkittu ohjaaja Teppo Airaksinen (Juice, Napapiirin sankarit 2) on käyttänyt 8,8 miljoonan euron budjetin taitavasti hyödykseen. Elokuva näyttää sataprosenttisesti Hollywoodin tuotantokoneistosta ulostetulta tekeleeltä. Supercool on yllättävänkin hienosti tehty, joten se erottuu siinä mielessä tylsän pulskeasta ja kaavamaisesta komediamassasta edukseen.
Harvemmin enää nykyään uskalletaan tehdä tällaisia seksipainotteisia, räyhäkkään humoristisia ja poliittisesti epäkorrektilla tavalla korrekteja komedioita. Huumori on nykyään sellainen suo, että harvalla on pokkaa tehdä mitään roisimpaa, koska vaarana ovat eri tahojen somelynkkausjoukot ja lopputuloksena saattaa olla jopa ura katkolla. Harmin paikka, sillä tällaista härskimpää tavaraa katsoo paljon mieluummin kuin niitä sovinnaisen harmaita kaikkia miellyttäviä kompromissikomedioita, joissa tyttö tapaa pojan, poika menettää tytön ja lopulta pussataan hihitellen koko maailman hurratessa ympärillä.
Supercoolin keskiössä nähdään kaksi supernoloa nörttiä, taitavasti omia sarjakuviaan piirtävä Neil (Jake Short) ja suupaltti Gilbert (Miles J. Harvey). He ovat college-maailman luusereita, todellisia omegoita, joita tuskin edes huomataan koulun käytävillä. Coolit teinit kuten Summer (Madison Davenport) ja Chad (Will Meyers) ovat hierarkian huipulla, he ovat alfoja.
Neil on tietenkin salaa ihastunut Summeriin, ja piirtelee tytöstä seksuaalissävytteisiä sarjakuvia, joissa Neil on pääosassa oman alter egonsa, Supercoolin kautta. Supercool on kuin Superman, mutta pääsee aina rapsuttelemaan märkiä kissoja viimeisessä ruudussa.
Koulussa tapahtuneen supernolon tilanteen jälkeen Gilbert vihjaa Neilille, että tasan kello 11:11 saattavat kaikki toiveet toteutua, kunhan vain universumi on linjassa. Samana iltana Neil toivoo saavansa mahdollisuuden Summerin kanssa. Aamulla hän havaitseekin heränneensä Supercoolina.
Alkaa eeppinen sekoilu, kun kaksikko kutsutaan ei yksiin vaan jopa kaksiin bailuihin. Summer pitää omat syntymäpäiväbileensä, ja yllättäen kaksikko saa myös kutsun hintaviin somejulkkishuumeorgioihin, missä Neilin olisi määrää harrastaa seksiä ainakin tuhannen naisen kanssa, koska Summer luultavasti kelpuuttaa itselleen vain kokeneen miehen.
Mukaan lyöttäytyy naapurin Porschella ajeleva, naisia kaatava ylimielinen Jimmy (Damon Wyans Jr.). Myös Neilin erilainen isosisko Jaclyn (Odessa A’zion) pyrkii auttamaan veljeään reissulla – siis sen minkä ehtii kutuhommiltaan. Matkalle mahtuu kiusallista ryhmäseksiä, ryöstöjä, poliisitakaa-ajoja, bondailua, ammuskelua, tanssiskaba ja tolkuton määrä ääneen naurattavia vitsejä.
Käsikirjoitus on nimittäin hilpeä! Siitä saamme kiittää Yellow Filmsin toimitusjohtajaa Olli Haikkaa ja Ali Moussavia. Kässäri osuu hämmästyttävän tarkasti juuri tähän hetkeen, vaikka elokuvan vitsit eivät edes yritä tehdä hupia päivänpolitiikasta tai vaikkapa jo niin loppuun kolutusta aiheesta eli Trumpista.
Elokuvassa heitetään esimerkiksi Black Lives Matter -vitsiä erittäin onnistuneesti, vaikka käsis kirjoitettiin jo vuonna 2019, eivätkä BLM-mielenosoitukset olleet vielä näkyvillä muualla maailmassa. Nythän BLM-liike on kaikkialla.
Teinien nolosta seksuaalisesta heräämisestä, kaveri- ja ihmissuhteista, seksihurjasteluista ja eeppisistä kommelluksista on tehty tusinoittain elokuvia 80- ja 90-luvuilla. Laatu tietenkin heikkeni vuosien varrella. Supercoolin tekijöillä onkin nyt käsissään jonkinlainen alapäähuumorin renessanssituote.
Harmi vaan, kun koronapandemia jyrää maailmalla. Supercoolissa on tosiaan pienimuotoisen hitin ainekset, niin raikkaasti se tuulettelee hikistä alapäätään nykymaailman harmaiden kasvojen edessä. Vuosi 2022 saattaa osoittautua sille ikävän suureksi haasteeksi. Supercool on kuitenkin piristävä väriläikkä kaiken negatiivisuuden keskellä. Harvoin komedialeffa saa nauramaan näin paljon ääneen.
Niko Ikonen