Suurta teatteria

GENRE ENSI-ILTA 22.10.2021 TÄHDET

Totuus on totta totisesti joskus tarua uskomattomampaa.

Suurta teatteria on ranskalaisittain sovitettu versio ruotsalaisesta projektista, jossa vankiryhmä ryhtyi harjoittelemaan Samuel Beckettin absurdi Huomenna hän tulee -näytelmää tarkoituksena esittää se teatterissa muurien ulkopuolella. Itse asiassa taideprojekti loi uuden taideteoksen, kun ruotsalaisohjaaja kanavoi kokemuksiaan uudeksi esitykseksi. Itse asiassa se onkin Emmanuel Courcolin elokuvan pohjalla.

Kad Meradin esittämä näyttelijä ja ohjaaja Étienne saapuu valtavaan vankilaan vetämään muutaman vangin teatteriryhmää. Käytännössä kyse on viranomaisten kannalta vasemmalla kädellä hoidettua viriketoimintaa, jonka tarkoitus on pitää muutama vanki pois pahanteosta. Lopputuloksena on eläinsatuihin perustuvia lyhyitä esityksiä muiden vankien viihteeksi.

Étienneen tekee kuitenkin vaikutuksen ryhmäläisten raaka aitous rooleissaan. Pienen väännön jälkeen hän saa luvan käyttää aikaa ja vaivaa Beckettin absurdin näytelmäklassikon esittämiseksi. Häntä eivät ymmärrä niin viranomaiset kuin teatteripomotuttu, jolta Étienne vääntää luvan esittää lopputulos yhtenä iltana. Edes vangit eivät ymmärrä tarvetta ”oikealle” näytelmälle, varsinkin sellaiselle, jossa ei tunnu olevan mitään järkeä.

Nälkä kuitenkin kasvaa syödessä ja vangit alkavat hitsautua yhteen teatteriryhmäksi, tosin hyvin amatöörimäiseksi ja kurittomaksi sellaiseksi. Katsojan on helppo ymmärtää, miten esityksen rakentamista hidastavat vaikeudet ovat osaltaan syitä siihen, miksi pääosien esittäjät ovat tiilenpäivä lukemassa.

Tilanne kuitenkin muuttuu ratkaisevasti, kun projekti muuttuu yhden illan gaalaesityksestä kokonaiseksi kiertueeksi. Kaikki joutuvat pohtimaan omia motivaatioitaan, Étienne muiden mukana. Vangeille tilanne on erityisen rankka: aina vankilaan palatessaan he muuttuvat arvostetuista artisteista nöyryyttäviin ruumiintarkistuksiin alistetuiksi b-luokan kansalaisiksi, joiden on luovuttava saamistaan kukista, makeisista ja muista lahjoista.

Hiljalleen rakentuva esitys pitää yllä katsojaa kiehtovaa jännitettä, ja samalla epätodennäköiset sankarit voittavat puolelleen. Viisaasti katsojalle ei kerrota heidän rikoksiensa yksityiskohtia, ja näin heihin suhtautuu ”tavallisina” ihmisinä. Kovin syvälle hahmoihinsa elokuva ei kuitenkaan uppoa, ja pienestä ryhmästäkin osa jää sivuhenkilöinä parin päähahmon varjoon. Olosuhteet tietysti vaikuttavat asiaan, mutta näkökulma on melko äijämäinen. Se korostuu, kun muutama naishahmo, esimerkiksi Étiennen tytär, tuntuu väkisin mukaan ängetyltä, jotta miehet voisivat puhua lisää itsestään.

Jouni Vikman


YouTube video