Taken

GENRE ENSI-ILTA 09.01.2009 TÄHDET

Taken on elokuva, jolle antaa omituisen helposti anteeksi sen monet vajavaisuudet. Vaikka elokuva on ennalta arvattava, juoni tehty ja nähty satoja kertoja ja tapahtumat epäuskottavia, se toimii. Siis miksi?

Taken on tiukka toimintapala ja lajityypissään harvinaisen ehyt kokonaisuus. Kun liikkeelle on lähdetty, pysähdyksiä ei tapahdu. Liam Neeson on Bryan, Yhdysvaltain hallituksen eläkkeelle jäänyt ”ehkäisijä”, väkivallan kaikki keinot hallitseva tappotaituri ja isä, joka tahtoisi viimeinkin olla osa tyttärensä elämää. Tytär Kim (Lostista tuttu Maggie Grace) on ainoa asia, joka Bryanilla on jäljellä, sillä rankalla työllä on rankat seuraukset, kuten avioero. Ex-vaimon (Famke Janssen) uusi mies on rikas ääliö, kuten kuvaan kuuluu, ja tyttö on hemmoteltu piloille. 17-vuotissyntymäpäivänään 12-vuotiaan tavoin kirmaileva Kim keksii loistoidean: hän tahtoo matkustaa ystävänsä kanssa Pariisiin, tai oikeastaan ympäri Eurooppaa. Naiivista ideasta kerrotaan vastahakoiselle isukille vain puolet, mutta sekin on tarpeeksi. Bryan on varuillaan, sillä hän tietää omakohtaisesti Pariisin pahuudet.

Aikaa ei hukata turhaan kiemurteluun, vaan Pariisiin saapuneet tytöt ryöstetään albaanijengin orjamarkettiin jo ennen kuin laukkuja on edes purettu. Viime hetkiin saakka isänsä kanssa puhelimessa tärisevä tytär ennättää kiljumaan pari tuntomerkkiä ennen linjan mykistymistä. Ne riittävät Bryanille, joka lähtee heti matkaan. Hän tietää, että kun 96 tuntia on kulunut, tytär on kadonnut ikuisiksi ajoiksi. Elokuvan sisältö kiteytyy isän ja albaanivoron puhelinkeskusteluun: ”I will find you, and I will kill you.” “Good luck.”

Taken hakeutuu 1980-luvun suoraviivaisen toiminnan tuoksintaan á la Commando ja viljelee yhtä lailla kliseitä ja kökköyksiä – mutta modernilla tyylillä ja tarkoituksella. Jälki on voimallista jytyytystä, jossa sivutaan myös vakavaa aihepiiriä: ihmiskauppaa. Elokuva ei silti esitä moraalisia kannanottoja ja jättää liiankin kylmäksi etiikan osalta, mutta tärkeintä onkin kylmettää. Ainakin albaaneja. Piinkovia pahiksia, jotka saavat Bryanilta yhtä piittaamattoman kohtelun kuin heidän oma tyttökauppabisneksensä on. Väkivalta esiintyy äkillisenä, tarkkana, puhtaana, kovana ja todellisena. Bryan on tytärtään pelastaessaan maltiton murhakone: kaikki saavat kuolla.

Elokuva on täyttä viihdettä, joka antaa syyllistä mielihyvää. Tunteisiin vedotaan niukasti, asiat tapahtuvat liian nopeasti, liian sattumalta ja aivan liian helposti. Elokuva olisikin puolet huonompi ilman päänäyttelijäänsä. Neeson on yllättävä mutta täydellinen valinta Bryaniksi. Ikääntynyt, sofistikoitunut ja juron lempeä isä herättää myötätuntoa. Vanha kehäraakki todistaa vielä kerran sankaritaitonsa, nyt itsekkäistä syistä ja ilmaiseksi. Tällaisen humaanin elementin liittäminen toimintakuvaan tuo mukaan pienen syvyyden lisän. Vaikka dialogi toisinaan ontuu pahasti, onnistuu Neeson vetämään omat vuorosanansa juuri niin osuvasti kuin sankarin kuuluu. Bryan onkin puhdasverinen sankari, johon luodit eivät osu, ja samalla vakuuttava kiduttaja. Iän tuoma jäykkyys taidokkaissa taistelukohtauksissa on sekä hellyttävää että ihailua herättävää. Bryanin hahmo on ainut, joka elokuvassa elää, lähes kirjaimellisesti. Kaikki muut hahmot toimivat sankarin kustannuksella ja hänen taustallaan. Yhden henkilön varaan rakentunut elokuva vaatii näyttelijältään täydet 100 prosenttia, ja elokuva onnistuu juuri tästä syystä.


Aiheeseen liittyvät elokuvat