Loppujen lopuksi Wetlands – Kosteikkoja -elokuvan juoni ei ole kovin monimutkainen. 18-vuotias Helen on kehittänyt omalaatuisen alapäähygieniaan liittyvän elämänfilosofian pääosin kapinana tiukkapipoisemman äitinsä siisteysintoilulle. Nuori nainen päätyy lopulta kuitenkin sairaalaan pieneen leikkaukseen alapään liiallisen sormeilun seurauksena.
Sairaalassa Helen saa päähänsä käyttää hädänalaista tilaansa pakottaakseen eronneet vanhempansa samaan tilaan ja mahdollisesti sitä kautta löytämään toisensa uudelleen. Kun isä ja äiti eivät tajua käyttäytyä Helenin suunnitelmien mukaisesti, tyttö ryhtyy pitkittämään sairaalavisiittiään erinäisin, jopa vaarallisin keinoin. Vuoteessa maatessaan hän onnistuu käytöksellään ja puheillaan sotkemaan myös sairaalan henkilökunnan elämää.
Juonentapaista tärkeämpiä ovat katsojan matka Helenin mielenmaisemiin ja menneisyyteen sekä ennen kaikkea ohjaaja-käsikirjoittaja David Wnendtin antamat eväät sen tekemistä varten. Charlotte Rochen vuonna 2008 ilmestynyt ja suomeksikin käännetty alkuteos Kosteikkoja aiheutti sisällöllään seksiskandaalin Saksassa. Wnendt näki kuitenkin kohun takana päähenkilön hauskuuden ja virkistävän kapinallisuuden. Sen hän tuo valkokankaille Carla Jurin vastustamattomasti esittämässä Helenissä – vaikka toki elokuvankin meno on monin paikoin sen verran härskiä, että korvia kuumottaa.
Wetlands – Kosteikkoja -elokuvan ehdoton sydän on sveitsiläinen Carla Juri, joka viime vuonna valittiin nuorten eurooppalaisten tähtien Shooting Star -ohjelmaan. Elokuvan perusteella aivan aiheesta. Skeittaava Helen on lyhyessä tukassaan poikatyttö, mutta Juri tekee hänestä silti vahvan naisen. Helenin naisellisuus on erilaista, sillä hän ei määritä itseään ja seksuaalisuuttaan muiden (=miesten) kautta. Päin vastoin, hän ottaa sosiaalisissa tilanteissa johdon käsiinsä. Mutta vaikka Helen selvästi myös nauttii muiden ihmisten henkisen ja moraalisen tasapainon horjuttamisesta, ei hän ole päällekäyvä. Loppujen lopuksi määrätietoisen nuoren naisen sisällä on myös epävarma pikkutyttö.
Vaikka katsoja alussa hieman kakistelisikin Helenin suorasukaisuutta, siirtyy hän nopeasti friikkitytön ulkopuolisesta tirkistelystä samastumisen kautta tämän puolelle. Se ei kuitenkaan estä järkyttymästä ja kiemurtelemasta epämukavuudestakin aivan elokuvan loppuun asti. Lopulta hengästyttävä kokemus on kuitenkin katarttinen, ja teatterista poistuu hymy huulillaan. Wnendtin hallitun ohjauksen ja Jurin raikkaan roolisuorituksen ohella Wetlands – Kosteikkoja -elokuvan virkistävää vaikutusta lisää mainio soundtrack, jossa tunnelmallisen scoren lisäksi soivat tyttöenergiaa kihisevät tutut laulut sekä ironisen humoristisissa asiayhteyksissä käytetty klassinen musiikki. Varsinkin Ezra De Zeusin nimikappaletta huomaa hyräilevänsä vielä pitkään elokuvan jälkeen.