Etsi
Ikivihreän biisin mukaan nimetty mustanpuhuva ja humoristinen dokumentti kertoo tavallisesta pohjoispohjanmaalaisesta perheestä. (Ikäraja Sallittu)
Inspiroiva dokumentti kiipeilystä, joka on samalla sekä kunnianosoitus lajin naispuolisille edustajille että vaikuttava esimerkki unelmiansa sinnikkäästi tavoitteleville. (Ikäraja K-7)
Baz Luhrmannin hieno kooste restauroiduista Elvis-materiaaleista on leikkaamisen taidonnäyte ja todellinen kunnianosoitus legendalle ja tämän karismalle. (Ikäraja K-7)
Burkinafasolainen maahanmuuttaja taiteilee kahden eri todellisuuden välissä, joissa kummassakin häntä pidetään ulkopuolisena. (Ikäraja Sallittu)
Kulttuurihistoriallisesti tärkeästä Lapinlahden sairaala-alueesta tuli kansainvälinen taistelutanner, jossa tavalliset ihmiset ottivat yhteen monikansallista yritystä vastaan.
Ruotsalaisesta viihdyttäjästä ja suomalaistenkin miniästä kertova perusteellinen ja sympaattinen dokumentti on pakkokatsottavaa iskelmän historiasta kiinnostuneille. (Ikäraja Sallittu)
Ennen oli paremmin! Vai oliko? Läntisen maailman rappeutuminen on jatkunut jo vuosikymmenten ajan – tällaista punkkareiden katuelämä oli ysärin lopulla. (Ikäraja K-12)
Mika Kaurismäen musiikkidokumentti tekee uskomattoman vaikeasta musiikista hämmästyttävän kiinnostavaa. (Ikäraja Sallittu)
Hengästyttävävauhtinen dokumentti neuroepätyypillisestä australialaisesta Andysta Suomessa. Värikkäitä vaikeita ja käänteitä riittää, ja siksi elokuva on katsomisen arvoinen. (Ikäraja K-7)
Noloja glamrokkareita, pojat on poikia -tarinoita, viinaa, panemista, huumeita sekä Ozzy kokkaamassa itselleen aamupalaa. Länsimaista rappiota, turmellusta ja tuhoa! (Ikäraja K-7)
Teknisesti, taiteellisesti ja dramaturgillisesti onnistunut dokumentti vie katsojan menneiden vuosikymmenten suomalaiseen kansantautiin ja sen kanssa elämiseen. (Ikäraja K-7)
Edellisvuoden Havumetsän lapset -dokumentin mieleen tuova katsaus Elokapina-aktivisteihin ja -aktivismiin onnistuu sekin valistuksen ohella koskettamaan. (Ikäraja K-7)
Los Angelesissa joulukuusta 1979 toukokuuhun 1980 kuvattu ensimmäinen osa legendaarisesta dokumenttitrilogiasta keskittyy punk-musiikkiin. Valta- ja musiikkimedia pitivät punkkia länsimaisen sivistyksen rappiona – ja luultavasti olivat siinä myös oikeassa – joten siitä ei juuri kirjoitettu. (Ikäraja K-7)