Koska James Bond -tunnari on jälleen ajankohtainen Sam Smithin vastikään julkaistun kappaleen myötä, kaivoimme esiin kolmen vuoden takaisen keskustelun, jossa Episodin Jouni Vikman ja Jussi Huhtala listasivat kymmenen parasta James Bond -elokuvien tunnuskappaletta. Mielipiteet hieman jakautuivat eikä aivan päästy yksimielisyyteen, mutta ykköseksi valittu biisi oli molemmille aika selvä.

Valkokankaalla on kuvattu naisen elämää eri aikakausina monenlaisissa yhteyksissä. Valtavirtaleffojen on väitetty pakottavan naisen kahteen arkkityyppiin: äiti-pyhimykseksi tai seikkailija-huoraksi.

Uhkapeleistä ja niihin liittyvästä maailmasta on tehty monia kiinnostavia elokuvia. Suuret panokset, riskit, voittaminen ja häviäminen kiehtovat. Sekä uhkapelissä että tosielämässä kortti tuo ja kortti vie. Seuraavassa Episodin valinnat parhaista uhkapelielokuvista.

Yksi elokuvateollisuuden tapa pyrkiä välttämään riskejä on tehdä uusi versio kerran aiemmin jo filmatusta elokuvasta. Viime aikoina tätä menetelmää onkin käytetty ahkerasti. Uusintafilmatisoinnit ovat kuitenkin yleensä pettymyksiä. On niin paljon huonoja ja turhia uusintafilmatisointeja, että kuullessaan sanan remake elokuvafani poistaa aseesta varmistimen.

Tämä Top 10 -lista koostuu seksuaalisesti provosoivista elokuvista. Pääpointtina ei kuitenkaan ole pelkkä paljas pinta, rivot kohtaukset tai yhdyntöjen määrää. Teosten valintakriteereinä ovat olleet elokuvallinen tasokkuus ja merkittävyys elokuvan kehitykselle. Kronologisella listalla on pyritty siihen, että paljaan pinnan alta löytyisi useampia teemallisia kerroksia – ei pelkästään itseisarvoista provosoimista. Jotta elokuvien ja teemojen kirjo olisi riittävän monipuolinen, listalta on jäänyt pois sellaisia lihaniloissa piehtaroivia leffoja kuten teinien salatusta elämästä kertova Ken Park (2002) ja newyorkilainen seksikuvaus Shortbus (2006).Lisäksi elokuvat joiden juoni perustuu raiskaukselle on jätetty ulkopuolelle; esimerkiksi kauhuleffa I Spit on Your Grave (1978) ja jännityselokuva Irreversible (2002) ovat molemmat varmasti venyttäneet elokuvailmaisun rajoja, mutta ovat tämän artikkelin kannalta epärelevantteja elokuvia. Seksuaalinen väkivalta on vain ja ainoastaan väkivaltaa, ei seksuaalisuutta.

Elokuvista puhuttaessa usein kiinnitetään huomio päätähtiin, ja hyvätkin sivuosaroolit jäävät turhaan vähemmälle huomiolle.

Willem Dafoe täytti heinäkuussa 60 vuotta. Teatterimaailmassa aloittaneen hienon näyttelijän elokuvaurakin on kestänyt jo 35 vuotta. Monella tuntuu olevan käsitys Dafoesta pahisten ja mielipuolien esittäjänä. Suurelle yleisölle hän onkin varmaan tuttu Spider-Man-elokuvien Vihreänä menninkäisenä, monelle myös Speed 2:n mielipuolisena konnana. Dafoen kirveellä veistetyt kasvot ja tunnistettava ääni sopivatkin moisiin rooleihin.

Mike Leigh sekä Jean-Pierre ja Luc Dardenne eivät päästä katsojaa helpolla. Ohjaajat ovat tarkastelleet yksilön moraalia ja yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta kautta uransa.

Suuren budjetin tuotanto San Andreas kertoo valtavasta katastrofista, joka syntyy, kun Kaliforniassa sijaitseva San Anderasin siirros repeää ja aiheuttaa valtavan maanjäristyksen. Perinteisen katastrofileffan kaavaa noudattava elokuva sai meidän kaivamaan arkistojamme. Sieltä löytyi vuonna numerossa 3/2004 julkaistu Top 10 -lista katastrofielokuvista.