Etsi
Joko lukuisat supersankareiden sarjakuvaseikkailuihin perustuvat tv-sarjat ärsyttävät kiehtomisen sijaan? Kannattaa antaa mahdollisuus ainakin yhdelle vähemmälle huomiolle jääneelle sarjalle, joka vakuuttaa sekä toiminnallaan että tunteellaan.
Nykyaikana epäsopiva sarja?
Vuosituhannen alussa naurattanut Will & Grace oli aikoinaan tunnettu suurista tähdistä pienissä sivuosissa, ja sama kaava jatkuu uusissa jaksoissa.
Margaret Atwoodiin romaaniin Orjattaresi perustuva The Handmaid’s Tale on viime vuoden parhaita sarjoja.
Nykyään ei niinkään vaivauduta kehittämään uusia televisiosarjoja, vaan vanhoja ideoita kierrätetään surutta.
Scifi-sarja Battlestar Galactican joukoista yksi on poistunut lopullisesti.
Voi ei! Onko Stranger Things -sarjan kulisseissa jotain ongelmia? No ei sentään. 13-vuotiaalla Millie Bobby Brownilla oli vain melko naisellinen syy myöhästyä parrasvaloista.
Hulun alkuperäissarja The Handmaid’s Tale voitti odotetusti isoimmat draamapalkinnot.
HBO:n suosittu limited series -sarja Big Little Lies voitti eniten palkintoja televisiosarjakategorioissa.
Bryan Singer on ollut tärkeä voima Ryhmä-X-maailmassa. Hän on ohjannut X-Men-leffoja ja toiminut muutenkin mutanttimaailman johtavana tuottajana.