Etsi
Elokuva kertoo vuosia kestäneestä terroristijahdista.
Myrskyn silmässä on aikaa puuhastella.
Uusi Suspiria herättää monenlaisia tunteita.
Tutkimuksen mukaan ne, jotka käyvät elokuvateattereissa eniten, käyttävät myös eniten suoratoistopalveluita.
Lopussa nähtäisiin todellinen kissatappelu.
Norjassa paloi 1990-luvun alkupuoliskolla kirkkoja, murhattiin ja tapettiin ihmisiä sekä oltiin muutenkin varsinainen riesa yhteiskunnalle. Lords of Chaos kertoo siitä ajasta.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Valtavia lukuja.
Tämä Episodin arkistojuttu vuodelta 2006 kertoo Mission: Impossible -elokuvasarjan kolmannen osan mutkikkaasta tuotannosta.
Mitähän seuraavaksi?
Tänään esitetään televisiossa komediaklassikko Hei me lennetään! vuodelta 1980.
Ylen Teemalauantain aiheena on aikansa kohukaunotar.
IMDb-arvosana 7,2.
Laajenevan digitaalisen maailman armottomuutta käsittelevän elokuvan pääosissa nähdään Jesse Eisenberg, Alexander Skarsgård ja Salma Hayek.