Etsi
David Ayerilta löytyy hyviä syitä.
Rebecca Corbin-Murray on brittiläinen Hollywood-tähtien stylisti. Hän paljasti tähtien erikoisen huolenaiheen taannoisessa haastattelussaan.
Ohjaaja sai käyttää rauhassa aikaa elokuvien suunnitteluun, toisin kuin muut supersankarifilmien parissa työskentelevät tekijät.
Ohjaaja julkaisi kuvan, jossa hän kiitti tekijöitä ahkerasta työstä.
Oli aikoja, jolloin tilipäivä näkyi piikkinä suomalaisissa kaljakuppiloissa. Eurooppalaiset juomatavat omaksuneen Suomen kansalaiset sen sijaan kituuttavat kuukauden päästäkseen palkkapäivänä elokuviin.
Vuoden 2015 Ant-Man -elokuva saa jatkoa ensi vuonna.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Marvel Studios ja Avengers ovat Walt Disneyn omistuksessa, joten voihan se olla, että joskus kaukaisessa tulevaisuudessa näemme näitä hahmoja samassa elokuvassa.
Ensi kesänä ensi-iltansa saava Jurassic World: Fallen Kingdom, tai Kaatunut valtakunta, jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi.
Keanu Reeves on Hollywoodin hyvä jätkä. Häntä suorastaan palvotaan. On Keanulla tietenkin omat sankarinsa, ja taannoisella Japanin reissullaan hän tapasi yhden niistä.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2008 valmistunut Rakastunut bestman.
Korjaili puheitaan.
Pientä valotusta.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2000 valmistunut Unelmien sielunmessu.