Etsi
Kauhistuttavan satukirjan jälkeen ohjaaja johdattelee katsojan kostomatkalle läpi Tasmanian erämaan.
Tulevan Batman-leffan uusi ohjaaja haluaa tuoda oman näkemyksensä pöydälle.
Oscar-palkitun ohjaajan edellinen elokuva on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Wallace ja Gromit: Kanin kirous.
Tänään nähdään televisiossa toimintaelokuva Ronin vuodelta 1998.
Myös muiden tähtien kuvia jaossa?
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2003 valmistunut kotimainen rikoselokuva Raid.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Yhden aikakauden loppu?
2000-luvun taitteen omaperäisimpiin elokuviin kuulunut The Matrix on jättänyt jälkensä moniin nykyelokuviin.
Ohjaaja on omien sanojensa mukaan kuvannut ”elokuvan, jonka on aina unelmoinut tekevänsä.”
Kadun kieltä puhuva hahmo tekee paluun Blade Runner 2049:ssä.
Lumiere-hahmona esiintyvä näyttelijä ei selkeästi ymmärrä näitä ”heittareita”.
Useisiin Marvel-elokuviinkin kiinnitetty näyttelijä pitää itsensä kiireisenä.
Kuka hyppää teleporttiin tällä kertaa?