Etsi
Episodin päätoimittaja Jouni Vikman tilailee maailmalta elokuva-aiheisia keräilytuotteita.
Netflix on julkaissut asteikon, joka paljastaa striimipalvelun käyttäjien katsomistottumuksia. Binge Scale kertoo, mitä sarjoja katsotaan ja miten.
Game of Thrones on huippusuosittu sarja. Mutta oletteko koskaan miettineet, mitä sarjan näyttelijät ovat ennen tehneet? Nyt tiedämme.
Ghost in the Shell on yksi legendaarisimmista mangoista. Moni pahastui kun Scarlett Johanssonin osallistuminen kulttisarjiksen Hollywood-versioon varmistui, koska rooliin olisi haluttu aasialaisnäyttelijätär.
The Greasy Strangler on kauhukomedia roskaelokuvan ystäville.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2003 valmistunut trilleri Identity.
We've got it – Viaplayssa on valtavasti viihdettä: Hollywood-elokuvia, kansainvälisiä huippusarjoja, dokumentteja, kotimaista sisältöä, lastenohjelmia ja pohjoismaisia suosikkisarjoja.
Tänään nähdään televisiossa Anton Corbijnin (Control) ohjaama The American vuodelta 2010.
Tänään nähdään televisiossa vuonna 2011 valmistunut Colombiana.
DC:n elokuvauniversumia kasvattava ohjaaja sai valita, minkä supersankarin tarinan haluaa kertoa.
Seuraavaa 007-elokuvaa saataneen odottaa vielä pitkään, mutta näyttelijätoiveita ja -arvauksia sinkoilee joka suunnasta. Yksi ei kuitenkaan myönnä olevansa edes neuvottelupöydässä.
Pankkiryöstön tekijät jäivät nopeasti kiinni, mutta se ei vähentänyt keikan erikoisuutta.
Odotettuun elokuvaan on tehty uusi näyttelijäkiinnitys.
Beyoncén Lemonade-trailerin väitetään olevan kopio toisesta lyhytelokuvasta.