Eläkeläiset tekivät uskomattoman pankkiryöstön – elokuva tulossa

Pankkiryöstön tekijät jäivät nopeasti kiinni, mutta se ei vähentänyt keikan erikoisuutta.

Man on Wire ja The Theory of Everything -elokuvat ohjannut James Marsh on kiinnitetty luotsaamaan tositapahtumiin perustuva tarina erikoisesta pankkiryöstöstä.

Marsh ohjaa Mark Sealin Vanity Fair -artikkeliin perustuvan elokuvan eläköityneistä rikollisista, jotka 60-70-vuotiaina päättävät tehdä vielä yhden viimeisen keikan. Viimeinen keikka muodostui Iso-Britannian historian isoimmaksi varkaudeksi, kun eläkeläiset ryöstivät pääsiäisviikonloppuna 2015 Hatton Garden Safe Deposit Companyn. Uutisotsikoita kerännyt juttu päättyi jokaisen jengin jäsenen jäätyä kiinni kuusi viikkoa myöhemmin.

Elokuvan käsikirjoittaa The Road -elokuvan kirjoittanut Joe Penhall. Marshin seuraava elokuva on myöskin tositapahtumiin perustuva Deep Water, joka kertoo epäonnisesta kilpapurjehtijasta ja tämän suuresta valheesta.

Lähde: Deadline

 

Aiheeseen liittyvät elokuvat