Kiinnostavia muistelmia julkaistaan tasaiseen tahtiin, mutta Al Pacino, 85, on sen kokoluokan ikoni, että kirja on suorastaan välttämätöntä historiankirjoitusta.
Pacino kuvaa muistelmassaan Sonny Boy uraansa, josta on puhuttu vuosikymmenten saatossa paljon. Vaikka esimerkiksi Kummisedän kuvauksista kirja ei tarjoa juurikaan uutta tietoa, siellä on paljon muita yksityiskohtia, jotka eivät ole lukijalle niin tuttuja.
Esimerkiksi lapsuus päihdeongelmaisen yksinhuoltajaäidin poikana oli vaikea. Pacino kuvaa sitä kirjassa elävästi, kuten myös hetkeä, jolloin tajusi näyttelijyyden olevan hänen koko elämänsä. Kirjassa Pacino kertoo avoimesti myös omasta päihdesuhteestaan. Näyttelijä tarttuu härkää sarvista ja kirjoittaa myös syyn sille, miksi hänet on 2000-luvulla nähty niin monissa b-luokan elokuvissa. Syy löytyy tietysti kovasta rahantarpeesta, joka syntyi leveän elämäntyylin ja epärehellisen kirjanpitäjän vuoksi.
Suuren kysymyksen herättää puolestaan kotimaiset kustantajat. Miten voi olla, että maassa, jossa kustannetaan satapäin roskakirjoja ja yhteiskunnallisesti merkityksettömien ihmisten elämäkertoja, yhden aikamme merkittävimmän näyttelijän muistelma jää suomentamatta? Olemme saaneet lukea hyviä kirjoja hieman pienemmistä nimistä, kuin vaikka Elliot Page tai Richard E. Grant, mutta Pacino päätetään passata?
Kustantajat päättivät sivuuttaa myös Woody Allenin, Mel Brooksin ja Barbra Streisandin muistelmat. Näistä keksin itselleni vielä perusteluja: Allenin kohdalla kyse oli kunnianhimon puutteesta ja pelosta, Brooksin kohdalla saatetaan ajatella, ettei kukaan muista häntä ja Streisandin muistelma oli niin paksu, että kyse oli varmaan rahasta. Mikä perustelee tavallisissa mitoissa olevan Sonny Boyn? Mitä helvettiä? Hävetkää. Jos sängyistänne löytyy hevosen päitä, ne ovat minun lähettämiäni, mutta en suostu maksamaan pesulalaskuja.
Jesse Raatikainen
★★★★
Sonny Boy. Kirjoittanut Al Pacino. Kustantaja Century. 384 sivua.
