Dystopia näyttää tulevaisuuden kauhut varoittavana esimerkkinä – The Handmaid’s Tale järkyttää ja kannustaa

Kun naisen arvo määräytyy hänen hedelmällisyytensä ja tottelevaisuutensa mukaan, on yhteiskunta todella mätä. Ääriesimerkin tästä ajattelutavasta näyttää viime vuonna aloittanut hittisarja, jossa kaikki mahdolliset masentavat tulevaisuudenkuvat ovat toteutuneet.

Jos Yhdysvaltain tämänhetkinen poliittinen tilanne masentaa, ei lohtua kannata etsiä ainakaan The Handmaid’s Tale -sarjasta.

Suoratoistopalvelu Hulun alkuperäissarja on dystopiaa parhaimmillaan ja pahimmillaan, kuva tulevaisuudesta, jossa asiat eivät suinkaan ole menneet parempaan suuntaan.

Ääriesimerkkinä naisten itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta The Handmaid’s Tale osoittaa omalla tavallaan vaikenemisen seuraukset.

Kanadalaiskirjailija Margaret Atwoodin vuonna 1985 julkaisema samanniminen romaani luo pohjan Hulun hittisarjalle. Romaani sovitettiin elokuvaksi jo vuonna 1990, mutta aika on todellakin kypsä uudelle versiolle tästä järisyttävästä konseptista.

The Handmaid’s Tale kertoo dystopisesta yhteiskunnasta, jossa kristillispohjainen totalitaarinen Gilead hallitsee sisällissodan runteleman Yhdysvaltain rippeitä.

Alhaista syntyvyyslukua tekosyynään käyttäen Gilead luo yhteiskunnan, jossa naiset arvotetaan hedelmällisyyden ja muun toisarvoisen hyödyllisyyden kautta.

Omaa natsimaista propagandaansa puskeva järjestö hallitsee kaikkialla, paitsi Yhdysvaltain rajojen ulkopuolella.

June (Elisabeth Moss) on orjatar korkea-arvoisen virkamiehen kodissa, ja häntä yritetään raskauttaa oudoissa raiskausseremonioissa.

Jokaisella naisella on Gileadia palveleva tehtävä, oli kyse siten taloudenhoidosta, edustusvaimona olemisesta, tai huoraamisesta. Pahimpana pelotteena käytetään ympäristökatastrofista kärsineisiin siirtokuntiin lähettämistä, kuin Australian uhkaa konsanaan.

Gileadin miehet hajoittavat ja hallitsevat, onnistuen rakentamaan itselleen mieleisen yhteiskunnan, jossa mukinoille ei ole tilaa ilman vakavia seurauksia.

Yhteiskunnan ehdottomuudesta huolimatta kapina kytee kaikkialla, välillä vakan alla ja toisaalla reippaammalla roihulla.

Junekin kapinoi omalla tavallaan, vaikka ajautuukin normaalia intiimimpään suhteeseen isäntänsä (Joseph Fiennes) kanssa.

Sarjassa esitetystä yhteiskunnan konkreettisestakin yksivärisyydestä huolimatta ovat hahmot täynnä harmaan sävyjä.

Dystopisten sarjojen tapaan The Handmaid’s Tale on masentavan massakulttuurin ja autonomisen ajattelun kitkemisen pinnan alla täynnä ihmisten erilaisia taustoja ja toiveita.

Ensimmäisellä tuotantokaudellaan runsaasti palkintoehdokkuuksia ja kriitikkojen hehkutusta kerännyt sarja on laadukas esimerkki vähän liiankin vakuuttavasti tehdystä televisioteoksesta.

Katsoja pysähtyy väkisinkin miettimään, voisiko meidän oma kohtuullisen demokraattinen maailmamme suistua tuohon toivottamaan tilaan.

Ehkä katsoja jopa aktivoituu ottamaan kantaa tosielämän epäoikeudenmukaisuuksiin, nähtyään ruudussa tarpeeksi varoittavan esimerkin.

The Handmaid’s Tale jatkuu uusin 2. kauden jaksoin torstaina 26. huhtikuuta HBO Nordicin suoratoistopalvelussa.

 

Aiheeseen liittyvät jutut