”Elämäni vaikein kuvausyö” – Raivohullu sarvikuono riehui suomalaisohjaajan jännärisarjan kuvauksissa

Jyri Kähösen ohjaamassa Trackers-sarjassa seurataan kolmea eri juonikaarta eri puolilla Etelä-Afrikkaa, kunnes ne törmäävät yhteen Kapkaupungissa. Kähönen kertoo Episodille eksoottisesta maasta ja hurjasta kuvausyöstä raivohullun sarvikuonon kanssa.

Trackers perustuu Etelä-Afrikan suosituimman dekkarikirjailijan Deon Meyerin samannimiseen rikosromaaniin. Tarinan keskiössä on tiedusteluorganisaatio, joka jäljittää terroristihyökkäystä suunnittelevaa ryhmää. Juoneen kietoutuvat myös järjestäytynyt rikollisuus, salakuljetetut timantit, uhanalaiset sarvikuonot, CIA ja muita kansainvälisiä toimijoita.

Sarjan päähahmoja ovat Etelä-Afrikan Presidentillistä Tiedustelupalvelua (PBI) johtava Janina Mentz (Sandi Schulz), palvelun operatiivinen johtaja Quinn Makebe (Thapelo Mokoena, Mandela: Pitkä tie vapauteen), tutkiva journalisti Milla Strachan (Rolanda Marais), CIA-agentti Lucas Becker (Ed Stoppard) ja Lemmer (James Gracie) – mies, joka kulkee omia polkujaan.

Meyerin tarinoihin liittyy vahvasti kansainvälinen aspekti ja näyttävää suuren luokan toimintaa. Kivijalkana on kuitenkin kiehtova tarina, samastuttavat hahmot ja yllättävät juonenkäänteet.

Laadukas käsikirjoitus kiinnosti luonnollisesti Sorjonen-sarjan ohjaajana tunnettua Jyri Kähöstä, joka mieli työskentelemisestä Suomen ulkopuolella.

– Ihastuin käsikseen tosi paljon. Etelä-Afrikan lisäksi minua kiehtoivat tarinan rakenne ja hahmot. Olisin halunnut lukea kirjan heti, mutta tuottajat kielsivät. He halusivat, että keskityn pelkästään käsikirjoitukseen, enkä lähde tuomaan siihen lisäelementtejä kirjasta, Kähönen paljastaa Episodille.

Kähönen myöntää selailleensa kirjaa ja tietää käsikirjoituksen poikkeavan siitä melkoisesti.

Rettelöivä sarvikuono ja Sorjosen serkku?

Kultaisella Venlalla (2016) palkitusta Sorjosesta tuli näyttävä käyntikortti kansainvälisille markkinoille, kun se tuli Netflixin ohjelmatarjontaan vuonna 2017 nimellä Bordertown. Sitä seurattiin myös Etelä-Afrikassa, ja pian Kähönen sai tarjouksen ohjata Trackers brittiläisen agenttinsa kautta.

– Se oli aika pitkä prosessi. Mulle tarjottiin tätä jo kaksi vuotta sitten. Siinä vaiheessa oli vielä epäselvää, tuleeko projekti edes toteutumaan. Se ratkesi viime hetkillä, ja lensin Etelä-Afrikkaan joulukuussa 2018.

Viime vuonna kuvattu Trackers on suurin ja vaikein tuotanto, jossa Kähönen on ollut mukana ja myös suurin Afrikassa televisioon kuvattu alkuperäisdraama. Trackers näytettiin Etelä-Afrikassa viime syksynä ja oli maan katsotuin sarja 2019. Viimeinen osa sai 36 prosenttia katsojista.

Kähönen myöntää, että kokemus oli antoisa, mutta raskas. Kuvauspäivät ovat 12 tunnin mittaisia ja töitä paiskitaan kuutena päivänä viikossa. Erityisen hankalaa oli yhteistyö sarvikuonon kanssa, joka nähdään toisessa jaksossa.

– Se oli aikamoinen haaste. En ole koskaan tehnyt kohtausta sarvikuonon kanssa. Se oli elämäni vaikein kuvausyö, jonka aikana moni asia meni pieleen. Käsikirjoituksessa sanotaan vain, että ”Flea (Trix Vivier) kuljettaa sarvikuonon rekasta toiseen”. Vaikka olen tehnyt töitä susienkin kanssa, mikään ei voi valmistaa kahden tonnin painoisen urossarvikuonon kohtaamiseen.

Kaikki tapahtui hyvin nopeasti.

– Saimme siitä kolme ottoa kolmella kameralla ja ehdimme kävelyttää sarvikuonon yhden kerran toiseen rekkaan, ennen kuin se pillastui. Se tuli täysin raivohulluksi ja jouduimme evakuoimaan kuvauspaikan. Meitä oli pimeässä viidakossa sata ihmistä. Apulaisohjaaja huusi, että jokainen nappaa jotain kalustoa käteensä ja juoksee niin lujaa kuin voi.

Kähönen oli varma, että materiaalia ei ollut tarpeeksi keskeisen kohtauksen työstämiseksi.

– Tiesin, että kohtauksen uudelleenkuvaaminen olisi ollut äärimmäisen vaikeaa ja epätodennäköistä. Olimme kaikki kuin maamme myyneitä. Onneksi meillä oli loistava leikkaaja, joka pääsi käsittelemään matskua. Varastimme pari kuvaa edellisestä kohtauksesta, käänsimme ne ympäri, zoomasimme ja lisäsimme kameran heilumista tietokoneella. Saimme kuin saimmekin kohtauksen toimimaan, mikä on ihme, muistelee ohjaaja helpottuneena.

Hän kiittää kohtauksen pelastamisesta leikkaajien lisäksi luovaa tuottajaa Steve Maheria. Kohtauksessa on syystäkin painostava ja intensiivinen tunnelma.

Sarvikuonoa siirtävä Flea on eläintenhoitaja, jonka vastuulla on jättiläisten hyvinvointi pitkän matkan aikana Krugerin luonnonpuistosta turvaan salametsästäjiltä. Hänen henkivartijanaan toimii Lemmer, joka on entinen erikoisjoukkojen mies ja asuu nykyään pienessä Karoon kaupungissa maaseudulla. Hän menetti työnsä pieleen menneen tiedusteluoperaation tuloksena ja kunnostaa vanhaa taloaan terapiana. Lemmer ei halua puuttua muiden asioihin, mutta hänet suostutellaan sarvikuono-operaatioon.

Lemmer esiteltiin dekkarissa Blood Safari (2009), ja vakavailmeinen tosimies on kuin Kari Sorjosen (Ville Virtanen) serkku. Kähönen tiedostaa, että Lemmer ja Sorjonen on veistetty samasta puusta.

– He ovat ytimeltään samankaltaisia. Muiden on vaikea tulkita heitä, sillä jopa porukassa ollessaan he ovat yksin. Molemmat ovat ulkopuolisia ja viihtyvät omassa maailmassaan. Erot tulevat esiin tosipaikan tullen, jolloin Sorjonen luottaa älliin ja Lemmer fyysiseen toimintaan.

Kiehtova mini-Hollywood

Etelä-Afrikasta on tullut oman mantereensa Hollywood, jossa tuotantokustannukset eivät ole vielä karanneet käsistä. Myös paikalliset elokuva-alan työntekijät ja näyttelijät ovat ammattitaitoisia.

– Kapkaupunki on kansainvälinen hub ja kuin Afrikan New York. Siellä pyörii koko ajan enemmän kansainvälisiä tuotantoja. Ridley Scott oli kuvaamassa siellä saamaan aikaan meidän kanssa, samoin HBO kuvaamassa Bruce Leen kirjoituksiin perustuvaa sarjaa Warrior.

Etenkin kaupungeissa kulttuuri on hyvin monimuotoinen ja monipuolinen, mutta aparheidin jäljet näkyvät edelleen.

– Eka mielikuva Etelä-Afrikasta menee juuri sinne apartheid-aikaan. Järjestelmän murtumisesta on jo lähes 30 vuotta. Rotusorron aikaisen rakenteet näkyvät edelleen maaseudulla, missä kaikki maa on jaettu valkoisten eurooppalaisten kesken. Mutta eri kielien ja kulttuureiden kirjo on valtava. Meidänkin kuvausryhmässä oli lähes 15 eri rodun tai kansallisuuden edustajaa.

Kähönen pääsi näkemään lähes koko maan itärannikkoa lukuunottamatta, sillä kuvaukset alkoivat pohjoisen Limpoposta, josta siirryttiin hiljalleen kohti Kapkaupunkia. Suurin osa viisiosaisesta sarjasta kuvattiin aidoissa ympäristöissä. Ainoastaan jotkin PBI:n toimistot ja rakennukset ovat studiolavasteita.

– Etelä-Afrikassa on kaikennäköisiä lokaatioita pienellä alueella. Suurkaupunkeja, viidakkoa, rantaa, vuoria ja aavikkoa löytyy vain 200 kilometrin säteellä. Siinä mielessä se on kuvauspaikkana yhtä monipuolinen kuin Uusi-Seelanti.

Etelä-Afrikassa kuvataan paljon myös mainoksia.

– Suuri osan kesän grillimainoksista pitää tehdä talvella, joten ne kuvataan Etelä-Afrikassa. Siellä on kuusikkoja, jotka muistuttavat suomalaisia metsiä, Kähönen naurahtaa.

Ohjaaja toipuu raskaista kuvauksista viettämällä aikaa merellä koko-Suomessa. Hänellä on kaksi uutta projektia käynnissä, joista ei voi kuitenkaan kertoa sen enempää. Hollywoodista saattaa hyvinkin tulla tarjouksia Trackersin myötä.

– Minua kiinnostavat hyvät tarinat, tapahtuivat ne sitten Suomessa, Etelä-Afrikassa tai Hollywoodissa. Kuvauspaikka on toisarvoinen juttu, Kähönen vakuuttaa.

Trackers on katsottavissa HBO Nordicilla.

Teksti: Johanna Juntunen
Kuvat: HBO Nordic