Granthamin jaarlin perheen ja palveluskunnan elämää seuraava Downtown Abbey on ollut yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä televisiotuotantoja, eikä ihme.
1900-luvun alkupuolelle sijoittuva brittisarja sisältää useita kiehtovia juonikuvioita, ja se toteutettiin autenttisine pukuineen ja lavasteineen viimeistä piirtoa myöden.
Sarja sai jatkoa vuonna 2019 pitkällä elokuvalla, joka nähdään nyt Suomen televisiossa ensimmäistä kertaa.
Elokuvaan on rakennettu sarjaakin näyttävämpi visuaalinen ilme. Televisiosarjan faneille Downton Abbey -elokuva on herkkua, eikä siinä sinänsä ole mitään vikaa. Ongelma vain on, että televisiosarjana Downton Abbey toimi paremmin.
Sarjan lukuisia henkilöhahmoja ja heidän vaiheitaan pystyisi seuraamaan helpommin, jos kaikkea ei tarvitsisi kertoa kahdessa tunnissa.
Yhteen pitkään elokuvaan on nyt yritetty mahduttaa riittävän hyvä ja monipolvinen tarina, mutta siihen olisi tarvittu kokonainen tuotantokausi. Silti elokuva kannattaa katsoa, jos on sarjaa seurannut.
Keväällä on tulossa teattereihin uusi Downton Abbey -elokuva, joka kantaa alaotsikkoa Uusi aikakausi.
Downton Abbey -elokuva esitetään TV5-kanavalla kahteen otteeseen.
- La 20.11.2021 klo 21.00
- Ma 22.11.2021 klo 21.00
Katso traileri alta.

Lue myös: Tilaa Episodin uutiskirje ja tiedät mitä katsoa! Nappaa katseluvinkit suoraan sähköpostiin tästä.