Rakastetusta sarjasta tehty odotettu neljän tähden elokuva nyt Netflixissä

IMDb-arvosana on 7,4.

5.5.2021 04:30

Netflixin valikoimaan on lisätty elokuva Downton Abbey (2019).

Crawleyn perhe palvelijoineen valmistautuu uuteen aikakauteen ja kuninkaallisten vierailuun, mutta parhaatkin suunnitelmat voivat mennä pieleen.

Ohjaajana Michael Engler. Näyttelijöinä Maggie Smith, Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Jim Carter, Laura Carmichael, Penelope Wilton, Rob James-Collier, Allen Leech, Matthew Goode sekä Imelda Staunton.

Episodin neljän tähden arvostelussa tuumittiin seuraavasti:

”Elokuva on mukava ylimääräinen lisä sarjan jatkeeksi ja ennen kaikkea hieno jälleennäkeminen vanhojen tuttujen kanssa, vaikka sarja sinänsä ei jäänyt kesken. Sarjan päättyessä suuri osa hahmoista löysi onnen, mutta osan kohtalo oli surumielinen tai jopa traagisen yksinäinen. Tämä elokuva on onnellinen loppu kaikille vanhoille ystäville. Erityisesti lady Sibyl Crawleyn lesken Tom Bransonin (Allen Leech) ja hovimestari Thomas Barrow’n (Robert James-Collier) sarjassa surumielisen yksinäisesti päättyneitä tarinoita jatketaan ilahduttavalla tavalla.

Elokuvan parissa saattaa tulla tippa linssiin esimerkiksi isoäiti-Violetin ja pojantytär Maryn liikuttavasta keskustelusta, mutta naurahdella saa sitäkin enemmän. Lämminhenkistä huumoria on yllättävän paljon ja vaikka sitä toki viljellään sarjassakin aika ajoin, elokuvassa huumori oikein korostuu. Erityisesti leskikreivittären ja paronitar Isobelin (Penelope Wilton) välistä lämminhenkistä nokittelua seuraa ilolla tätien ladellessa toisilleen kohteliaaseen pukuun verhottuja nokkelia solvauksia.”

Alla traileri.

Lisää luettavaa